Ryhmäperhepäivähoitaja, vuorotteluvapaan sijaisuus, Espoon kaupunki, Espoo
Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon päivähoito haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle päivähoidossa olevalle lapselle hänen kehitystään vastaavaa toimintaa yhdessä kavereiden kanssa ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksessa.
Tehtävän kuvaus: Ryhmäperhepäivähoitajan tehtävät Aseman ryhmäperhepäiväkodissa Kilon juna-aseman läheisyydessä. Yksikössä on 12 lasta ja 3 työntekijää, joista yksi jää nyt vuorotteluvapaalle 4 kuukaudeksi. Mahdollisuus jatkaa jouluun asti on olemassa.
Ryhmiksessä lapset ovat iältään 1-5 -vuotiaita - heistä osa on maahanmuuttajia, jotka opettelevat suomen kieltä.
Suurena työnantajana Espoon kaupunki tarjoaa työntekijöilleen lukuisia etuja, esimerkiksi apua asunnon hankinnassa, työsuhdematkalipun joukkoliikenteeseen, säännöllistä ja monipuolista koulutusta, taloudellista tukea opiskeluun ja itsensä kehittämiseen sekä runsaasti työnantajan tukemia harrastusmahdollisuuksia.
Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.
Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusehdoista annetun lain (272/2005) 11 §:n mukainen pätevyys.
Tehtävässä edellytetään hyviä vuorovaikutustaitoja - pienen lapsen kuuntelua, innostusta alaan ja sitoutumista työyhteisön kehittämiseen.
Arvostamme oma-aloitteisuutta ja reippautta sekä iloista työotetta.

| Yhteystiedot | Päiväkodin johtaja Anneli El Kadi, 09-81639205 |
| Työpaikan osoite | Kilonpuistonkatu 3 A 1, 02610 ESPOO |
| Palkkaus | 1846,53 e/kk |
| Työ alkaa | 01.08.2013 |
| Työaika | kokopäivätyö, 38h 15min viikossa |
| Työn kesto | 3 - 6 kk, 30.11.2013 |
| Haku päättyy | 21.06.2013 klo 15:45 |
| Hakulomakkeen WWW-osoite | https://www.tyonhaku.espoo.fi/JobsDescription.asp?AD_ID=22024&L=1&Z=E |
| Ilmoitus jätetty | 10.06.2013 |