Avoimet työpaikat

työ

paikkakunnat

työn nimi, ammatti tai firman nimi
paikkakunnat (25km säteellä)

Erityisopettaja, Helsingin kaupunki, Helsinki

Opetusvirasto, Vesalan yläaste


Opetusvirasto vastaa kaupungin yleissivistävästä koulutuksesta sekä osaltaan koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta, työpajatoiminnasta ja aikuiskoulutuksesta. Helsingin opetustoimi kehittää oppivaa, osaavaa ja hyvinvoivaa Helsinkiä. Tavoitteena on edistää innostunutta oppimista ja kasvua sivistyneeksi kansalaiseksi.

Tehtävän kuvaus: Haemme erityisopettajaa opettamaan koulunkäynnistä syrjäytymässä olevia oppilaita idän alueella (osa-aikainen erityisopetus). Kyse on opetuksen kehittämisen pilottihankkeesta, ns. OTE-opetuksesta.

Opetus on oppilaalle opetuksen tilapäistä erityisjärjestelyä, josta päättää opetuspäällikkö moniammatillisen tiimin esityksen pohjalta. Opetuksen tavoitteena on kartoittaa vaikeasti oireilevan tai koulunkäynnistä syrjäytymässä olevan vuosiluokan 7-9 oppilaan koulupolkua, opettaa oppilasta sekä pyrkiä niveltämään oppilas takaisin ryhmämuotoiseen opiskeluun. Opettajan työparina toimii sosiaaliohjaaja, jonka työnkuva keskittyy perheen tukemiseen sekä oppilasta hyödyttävän tuen löytämiseen.

Pääkouluna on Vesalan yläasteen koulu. Opetus tapahtuu viidellä eri koululla. Työ edellyttää osallistumista monihallintokuntaiseen verkostotyöhön.

Kelpoisuus virkaan määräytyy Asetuksen opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (986/1998) mukaisesti.

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä

Kelpoisuusehto: Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon. Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote. Hakemusasiakirjat ovat julkisia, eikä niitä palauteta. Ks. laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.


Lisäksi edellytämme: Valittavalta henkilöltä edellytämme hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä organisointikykyä ja aloitteellisuutta.

Luemme eduksi: Erityisopetuksen, lastensuojelun ja nuorisopsykiatrian tuntemus sekä aikaisempi kehittämistyökokemus luetaan eduksi.

Yhteystiedotrehtori Juha Juvonen, 09 310 82732, juha.juvonen@hel.fi
Työpaikan osoiteSakara 5, 00940 HELSINKI
PalkkausOVTES Kunnallinen opetushenkilöstön vir
Työ alkaa01.08.2013
Työaikakokopäivätyö
Työn kesto6 - 12 kk, 31.07.2014
Haku päättyy31.05.2013 klo 16:00
Hakulomakkeen WWW-osoitehttps://www.erekryhelsinki.fi/JobsDescription.asp?AD_ID=37397&L=1&Z=H
Ilmoitus jätetty17.05.2013

Lisää ilmoitukseen liittyviä työpaikkoja: Erityisopettaja töitä - Työpaikat Helsingin kaupunki

Alkuperäinen ilmoitus osoitteessa www.mol.fi -