Ohjaaja, Hyvinkään kaupunki, Hyvinkää
Hyvinkään kaupungin sosiaalipalvelut hakevat Kotirinteen vastaanottokotiin ohjaajaa kesäsijaisuuteen ajalle 8.7-1.9.2013
Hoito- ja kasvatustyöstä vastaa 7 ohjaajaa, psykiatrinen sairaanhoitaja ja vastaava ohjaaja. Lisäksi yksikössä työskentelee laitoksen johtaja, psykologi (0,5), johtava sosiaalityöntekijä, 3 perheohjaajaa ja kodinhuollon ohjaaja. Laitos sijaitsee Hyvinkään keskustassa.
Vastaanottokoti on Hyvinkään kaupungin 7-paikkainen lastensuojelun tukea tarvitsevien 12 - 17 -vuotiaiden nuorten vastaanotto- ja arviointiyksikkö. Nuorten sijoitukset ovat lyhytaikaisia.
Haemme vastaanottokotiin nyt yhtä (1) ohjaajaa kesän ajaksi. Ohjaaja vastaa työvuorossaan kaikkien sijoitettujen lasten päivittäisestä hoidosta ja kasvatuksesta sekä osallistuu nuoria koskeviin neuvotteluihin ja perhetapaamisiin. Ohjaaja toimii tarvittaessa vastuuohjaajana kahdelle nuorelle. Hänellä on työparinsa kanssa pääasiallinen vastuu nuorten sijoitusprosessin ohjaamisesta ja hoitamisesta, sekä nuoren tilanteen kartoittamisesta.
Tehtävä on 3-vuorotyötä.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- tai terveydenhuollon tai nuorisotyön ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi opistoasteinen tutkinto. Myös kouluasteen tutkinnon omaavat sekä alan opiskelijat huomioidaan.
Tehtävässä edellytetään: Reipasta mieltä, vuorovaikutustaitoja, kykyä toimia itsenäisesti sekä tarvittaessa rajata asosiaalisesti käyttäytyviä nuoria. Myös ajokortti on suotava.
Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan, tehtäväkohtainen peruspalkka on tällä hetkellä 2438,32 euroa / kk. Tehtäväkohtaisesta palkasta vähennetään mahdollinen puuttuvan koulutuksen alennus. Työ kesto; 8.7-1.9.2013.

| WWW-osoite | http://www.hyvinkaa.fi |
| Yhteystiedot | Laitoksen vastaava ohjaaja Petra Erkkilä p. 040 6743 909 ja laitoksen johtaja Tom Stenman p. 040 674 3628 Sähköposti etunimi.sukunimi@hyvinkaa.fi. |
| Työpaikan osoite | 05800 HYVINKÄÄ |
| Työ alkaa | 08.07.2013, 8.7.2013 |
| Työaika | kokopäivätyö |
| Työn kesto | 1 - 3 kk |
| Haku päättyy | 30.05.2013 klo 15:00 |
| Hakulomakkeen WWW-osoite | https://www.kuntarekrytointi.fi/mol/jsp/ja/index.faces?id=38992&lang=fi_FI |
| Ilmoitus jätetty | 16.05.2013 |