Tämä paikka ei ole enää haettavissa

Apulaisosastonhoitaja, Lasten syöpäosasto, KYS Kuopion yliopistollinen sairaala, Kuopio

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, Lasten ja Nuorten klinikassa, Lasten veri- ja syöpätautien osastolla on haettavana apulaisosastonhoitajan toimi.



Lasten veri- ja syöpätautien osastolla tavallisimpia hoidettavia sairauksia ovat leukemia ja erilaiset kasvaimet. Hoitotyössä korostuu pitkäaikaissairaiden lasten ja perheiden auttaminen ja tukeminen sairauden eri vaiheissa. Auttamisen päämääränä ja tavoitteena on koko perheen hyvinvoinnin parantaminen ja jaksamisen lisääminen. Osastolla on käytössä yksilövastuinen hoitotyön työnjakomalli. Jokaisella lapsella on omat nimetyt hoitajat, jotka suunnittelevat lapsen hoitotyön, ottaen huomioon lapsen toiveet ja tarpeet. Lääkäri- ja hoitohenkilökunnan lisäksi lasta hoitavaan työryhmään kuuluu useita erityistyöntekijöitä, mm. kuntoutusohjaaja, lastentarhanopettaja, sosiaalityöntekijä, psykologi, sairaalapastori ja erityisopettaja.



Apulaisosastonhoitaja on osastonhoitajan työpari ja hän toimii välittömässä yhteistyössä osastonhoitajan kanssa. Apulaisosastonhoitajan tehtäviin kuuluu yksikössä toteutettavan kliinisen hoitotyön lisäksi mm. hoitotyön kehittäminen, työvuorosuunnittelu ja uusien työntekijöiden/opiskelijoiden perehdytys. Lisäksi hän vastaa hallinnollisista lähiesimiestehtävistä osastonhoitajan poissaollessa.



Apulaisosastonhoitajan toimeen valitulta edellytetään terveystieteiden maisterin tai kandidaatin tutkintoa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa ja laillistettua terveydenhuollon ammattitutkintoa tai laillistettua terveydenhuollon ammattitutkintoa sekä riittäviä johtamisen lisäopintoja. Kokemus hallinnollisista työtehtävistä ja/tai kehittämistyöstä katsotaan hakijalle eduksi.



Toimeen valitun on toimitettava nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä rikosrekisteriote (Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä, 504/2002).





Kuopion yliopistollinen sairaala

PL 1777

70211 Kuopio

WWW-osoitehttp://www.psshp.fi
YhteystiedotHakeminen toimeen tapahtuu ensisijaisesti tämän ilmoituksen yhteydessä olevan hakulomakkeen kautta. Lisätietoja antavat osastonhoitaja Eila Nissinen, puh. 044 717 2450, eila.nissinen@kuh.fi tai ylihoitaja Anne Kantanen, puh. 044 717 4355, anne.kantanen@kuh.fi
Työpaikan osoite70211 KUOPIO
Työ alkaa03.06.2013, 3.6.2013 tai sopimuksen mukaan
Työaikakokopäivätyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy08.04.2013 klo 15:00
Hakulomakkeen WWW-osoitehttps://www.kuntarekrytointi.fi/mol/jsp/ja/index.faces?id=32302&lang=fi_FI
Ilmoitus jätetty04.03.2013

Lisää ilmoitukseen liittyviä työpaikkoja: Apulaisosastonhoitaja, Lasten töitä - KYS Kuopion yliopistollinen sairaala töitä

Alkuperäinen ilmoitus osoitteessa www.mol.fi