Avoimet työpaikat

työ

paikkakunnat

työn nimi, ammatti tai firman nimi
paikkakunnat (25km säteellä)

Kesätöitä Keravalla, Suomen Transval Group, Tuusula

Toimipaikka:  Pääkaupunkiseutu (Tuusula)

Transval Henkilöstöpalvelut Oy kuuluu Transval Groupiin. Kauttamme työskentelee noin 1200 työntekijää päivittäin logistiikan parissa. Toimimme pääkaupunkiseudun lisäksi Lahden, Turun, Tampereen, Kotkan ja Oulun alueella.

Oletko vielä kesätöitä vailla?

Haemme Keravalle kesätyöntekijöitä varastotehtäviin. Kesätyöt alkavat viimeistään kesäkuun alussa ja jatkuvat aina syyskuun loppuun asti. Tarjoamme myös mahdollisuuden jatkaa osa-aikatöissä syksyllä, jolloin työvuoroja on joustavasti tarjolla.     

Työtehtäviin kuuluu päivittäistavaroiden keräily. Keräily suoritetaan ääniohjatusti keräilytrukin avustuksella. Käsiteltävät tuotteet sijaitsevat niin lämpimissä kuin viilennetyissä olosuhteissa, joten löytyyhän sinulta valmiutta työskennellä viileässäkin?

Työssä pärjäämiseen vaaditaan hyvää fyysistä kuntoa, sillä työ on kuormittavaa. Peräänkuulutamme myös motivoitunutta asennetta työntekoa kohtaan, sillä työ on tavoitteellista sekä rutiininomaista. Työkielenä on suomenkieli, joten riittävä suomenkielentaito on myös edellytyksenä.   

Töitä tehdään kahdessa vuorossa vuoroviikoin, sekä säännöllisesti myös lauantaisin. Vuorot ovat pääasiassa klo.6-14 ja 14-22.

Työpaikka sijaitsee hyvien julkisten kulkuyhteyksien päässä, mutta huomiothan, että pääset varmasti kulkemaan työmatkan sekä aamu- että iltavuoroon.

Paikat täyttyvät nopeasti, joten jätäthän hakemuksesi pikaisesti hae tätä työpaikkaa-linkin kautta.

Alkamisajankohta:  13.05.2013 Haku päättyy:  09.06.2013
Hae tätä paikkaa

Lisää ilmoitukseen liittyviä työpaikkoja: Kesätöitä Keravalla töitä - Työpaikat Suomen Transval Group

Alkuperäinen ilmoitus osoitteessa www.transval.fi -