työpaikat juuka
työpaikat 0-10 / 15
-
Järjestä
-
Etäisyys
Juuan kunta – Juuka
Kokonaistyöaika jakaantuu puoliksi asumisyksikkö Viherkallion ja päiväkodin kesken (kolme viikkoa asumisyksikössä ja kolme päiväkodissa). Viherkalliossa hoitajana ja päiväkodissa avustajana. WWW-osoitehttp://www.juuka.fi YhteystiedotTiedostelut työp…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – eilen
Juuan kunta sivistyspalvelut, Juuan kunta, terveyskeskuksen keittiö – Juuka
Ruokapalvelutyöntekijä (6220)Ruokapalvelutyöntekijän tehtäviin kuuluvat suurkeittiön ravitsemispalvelun toimintoihin osallistuminen ja sen astiahuollosta huolehtiminen, salaattien ja aamu- ja iltapalojen valmistaminen, leivonta, ruoan jakelu ja pakkaamin…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – eilen
Honkalampi-säätiö, avustajakeskus – Juuka
Haetaan henkilökohtaista avustajaa Juuan taajamaan toispuolihalvaantuneelle miehelle. Avustajaa tarvitaan pääasiassa kodin ulkopuoliseen virkistäytymiseen ja asiointiin sekä kotitöihin avuksi. Työnantaja käyttää liikkumisen apuna pyörätuolia. Työt…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – 2 päivää sitten
Honkalampi-säätiö, avustajakeskus – Juuka
Haetaan henkilökohtaista avustajaa reumaa sairastavalle naiselle Juuan taajamaan. Henkilökohtaisen avustajan tehtäviin kuuluvat muuan muassa koti- ja pihatyöt, kauppa-asiointi ja pyykkihuolto. Työnantaja liikkuu ulkotiloissa sähkömopedin avulla. Työaik…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – 3 päivää sitten
Honkalampi-säätiö, avustajakeskus – Juuka
Haetaan henkilökohtaista avustajaa keski-ikäiselle naiselle Juukaan. Työnantaja käyttää liikkumisen apuna rollaattoria ja sähkömopedia. Henkilökohtaista apua tarvitaan muun muassa kotitöissä sekä lenkkeilyssä avustamisessa. Työaika sijoittuu ma-p…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – 3 päivää sitten
Honkalampi-säätiö, avustajakeskus – Juuka
Haetaan henkilökohtaista avustajaa nuorelle kehitysvammaiselle miehelle Juuan taajamaan. Työnantajalla on epilepsia. Avustamista tarvitaan vapaa-ajan toiminnoissa, muun muassa lenkkeilyssä ja kirjastossa käynnissä. Työtä on 20 tuntia kuukaudessa ja palk…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – 17 päivää sitten
Honkalampi-säätiö, avustajakeskus – Juuka
Haetaan henkilökohtaista avustajaa kehitysvammaiselle naiselle Juukaan. Työnantaja tarvitsee avustamista kodin ulkopuolisiin toimintoihin, pääsääntöisesti ulkoiluun. Työtä on 10 tuntia kuukaudessa ja tuntipalkka on 9,33. Haku päättyy 31.05.2013, m…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – 17 päivää sitten
Honkalampi-säätiö, avustajakeskus – Juuka
Haetaan henkilökohtaista avustajaa kolmelle naiselle ja yhdelle miehelle Juukaan. Avustaja toimii työsuhteessa neljän työnantajan kanssa. Työnkuvat pitävät sisällään muun muassa vapaa-ajan avustamista, koti- ja pihatöissä avustamista ja asioinneill…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – 17 päivää sitten
Elega Oy – Juuka
Elega Oy on Suomen johtava kalusteovenvaihtobrändi, jolla on jo yli 50.000 tyytyväistä asiakasperhettä. Elegan aikaa, rahaa ja ympäristöä säästävä keittiöidea on yhä suositumpi. Elega Oy toimittaa kalustekokonaisuudet asiakkailleen asennettuina. E…
Keneltä: Työ- ja elinkeinotoimisto – 17 päivää sitten
Juuan kunta – Juuka
Johtavan hoitajan virka JUUAN TERVEYSKESKUKSESSA julistetaan haettavaksi 14.6.2013 klo 15 mennessä JOHTAVAN HOITAJAN VIRKA Johtava hoitaja toimii perusterveydenhuollon hoitotyön esimiehenä. Johdettavana on 77 hoitotyön ammattilaista. Johtava hoitaja on sosiaalitoimen…
Keneltä: Uranus.fi – 18 päivää sitten
