Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Katoaako käteinen?

At katoaako käteinen.jpg

Suomen Pankin selvityksen mukaan käteisen käyttö Suomessa on Euroopan unionin tasolla vähäistä. Vuonna 2015 Suomessa nostettiin käteistä noin 16 miljardia euroa. Luvussa on mukana automaattinostot, pankkikonttorinostot ja käteisnostot kauppojen kassoilta. Ylivoimaisesti suurin osa nostoista tehtiin automaateilta.

Käteisen käyttö vähenee Suomessa ja kasvaa Etelä-Euroopassa

Käteisen määrän ennustetaan laskevan Suomessa: vuosina 2015–2020 sen ennakoidaan vähenevän 20,3 prosenttia. Eurooppa näyttäisi menevän käteisen käytössä eri suuntiin, sillä useissa Euroopan maissa käteisen rahan on ennustettu jopa lisääntyvät tulevina vuosina. Eniten Länsi-Euroopan maista käteistä käytetään Espanjassa, Italiassa ja Portugalissa, joissa käteisen käytön on myös ennustettu edelleen kasvavan vuosina 2015–2020.

Käteisen käytön vähenemistä on pidetty myös yhtenä perusteena sille, että käteisnostoja automaateilta on alettu veloittamaan. Rahoitustuotteiden vertailuun erikoistuneen VertaaEnsin.fi:n selvityksen mukaan Suomessa toimivien pankkien käteisnostoveloituskäytännöt ovat kirjavia. Täysin ilmaiseksi kotimaassa käteisnostoja tarjoavat enää OP ja Aktia.

Onko käteinen kätevä?

Suomea voi pitää nykyään jossain määrin jo käteisvastaisena maana. TNS:n kyselytutkimuksen mukaan suomalaisista yrityksistä vain 34 prosenttia pitää käteistä toivottavana maksuvälineenä. Luku on euroalueen alhaisin yhdessä Alankomaiden kanssa. Maissa, joissa käteistä käytetään paljon, käteisen käyttöön myös suhtaudutaan suopeammin: Espanjassa 50 prosenttia, Italiassa 47 prosenttia ja Portugalissa 62 prosenttia yrityksistä pitävät käteistä hyvänä maksutapana.

Joonas Heikkinen / Vertaaensin.fi

LISÄÄ AIHEESTA

29.11.2016
UBTECH-ROBOTIT OPETTAVAT OHJELMOINTITAITOJA
07.11.2016
VUODEN MENESTYVÄ JOHTAJA VALITTU!
12.10.2016
ME-SÄÄTIÖ HALUAA VÄHENTÄÄ NUORTEN SYRJÄYTYMISTÄ

Etsi työpaikkaa