Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Kesäseteli työllistää nuoria

AT Kesätyöjuttu 070616.jpg

Kesäseteli jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa jokaiselle noin 2500:lle helsinkiläisille peruskoulunsa päättäneelle.

Helsingissä kesätyöseteli on arvoltaan 300 euroa. Sen avulla helsinkiläinen nuori voi hakea työpaikkaa yrityksestä, yhdistyksestä, säätiöstä tai seurakunnasta.

Joka kolmas kunta antaa alaikäisille nuorille setelin, jonka avulla voi työllistyä kahdeksi viikoksi. Esimerkiksi Oulussa kesätyöseteli jaetaan kaikille 15–17-vuotiaille. Kesätyösetelin arvo vaihtelee kuntien kesken. Vaikka nuorten työnhakua on pyritty setelin avulla helpottamaan, kynnys työllistymiseen on edelleen melko korkea.

Yksi toimiva malli nuorten ja työnantajien kohtaamisen helpottamiseksi on www.pikaduuni.fi. Se on henkilöstövuokrausyritys, joka saattaa nuoret ja työnantajat yhteen.

Lähde: Metro

LISÄÄ AIHEESTA

26.03.2017
PEAB JA ARIZONA CHEMICAL VUODEN PARHAAT KESÄTYÖNANTAJAT
26.03.2017
KESÄTYÖPAIKAN ERILAISET "TYYPIT"
26.03.2017
HANKI HYVÄ KESÄTYÖ

Etsi työpaikkaa