Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Mielenterveysviikko tarttuu nuorten aikuisten mielenterveysongelmiin

atjuttu191118.jpg

Lähes neljänneksellä nuorista aikuisista mielenterveysongelmia. Mielenterveyden keskusliiton mielenterveysviikkoa vietetään 18.–25.11.2018.

Viikon teema on Mun elämä, hyvä elämä. Mielenterveysviikolla keskitytään pohtimaan etenkin nuorten aikuisten mielenterveyden häiriöitä, niiden syitä ja vaikutuksia elämään sekä mahdollisuuksia löytää oikeanlaista tukea ja apua.

Nuorista 20–25 prosentilla on jokin mielenterveyshäiriö, joista suurin osa on saanut alkunsa jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Puolet aikuisiän mielenterveyshäiriöistä on alkanut ennen 14 vuoden ikää ja kolme neljästä ennen 24 vuoden ikää. 

Nuorten aikuisten mielenterveyden häiriöistä johtuva työkyvyttömyys lisääntyi 30 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2015, selviää Pauliina Mattila-Holapan tuoreen väitöstutkimuksessa. Noin 7 300 alle 25-vuotiasta nuorta oli vuoden 2016 lopussa työkyvyttömyyseläkkeellä.

Nuorille myönnetty eläke tarkoittaa usein jäämistä työelämän ulkopuolelle, sillä heille ei ehdi kertyä työtuloja. Varhainen, nuoren elämäntilanteeseen vastaava tuki olisi tärkeää, sillä moni jättää hakematta apua joko mielenterveyden häiriöihin liittyvän leimautumisen vuoksi tai siksi, ettei koe saavansa mistään oikeanlaista apua.

Nuorilla pitäisikin olla mahdollisuus osallistua joustavasti työelämään tai muuhun nuorta kiinnostavaan toimintaan jaksamisen mukaan. Työkyky voi vaihdella elämän eri vaiheissa. 

Mielenterveysviikolla Mielenterveyden keskusliitto kampanjoi mm. nuorten mielenterveyden puolesta sekä mielenterveyden häiriöihin liittyvän stigman vähentämiseksi, aloittaa podcast-sarjan ja järjestää mielenterveysmessut. Teemaviikon kysymys kuuluu: Mikä pitää sinun mielesi kunnossa? Viikon aikana verkosta voi myös lukea, millaisia vastauksia hyvästä elämästä saatiin jäsenyhdistyksille suunnatussa kyselyssä.

Osallistu keskusteluun mielenterveysviikolla Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa:

#munelämä
#mielenterveysviikko

 20.–21.11.18 Mielenterveysmessut Helsingin Kulttuuritalolla.  #mielenterveysmessut

 

Lähde: MTKL

LISÄÄ AIHEESTA

17.12.2018
MIELENRAUHAA JOULUUN
03.12.2018
NÄIN SELVIÄT KAAMOSAJASTA
14.11.2018
VIETETÄÄNKÖ TEILLÄ PIKKUJOULUJA?

Etsi työpaikkaa