Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Näin aloitat yrittäjänä

AT Yrittäjäksi 050416.jpg

Onko mielessäsi hyvä liikeidea ja haaveiletko yrittäjyydestä? Näillä vinkeillä pääset alkuun.

Helsingin Uusyrityskeskuksessa näkyy, että yrittäjyys kiinnostaa. Sen tarjoamaa ilmaista yritysneuvontaa hyödyntää vuosittain reilut 3000 asiakasta.

Uskoa yrittäjyyteen tuovat positiiviset kasvuyritysesimerkit ja menestystarinat. Myös opiskelijoille yrittäjyys näyttäytyy nykyään entistä kiehtovampana vaihtoehtona, jossa itsensä toteuttamisen mahdollisuudet ovat laajat.

Yrittäjyyttä on monenlaista

Yrittäjiä on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiäkin. Yrittäjän ominaisuuksia ovat usein ulospäin suuntautuneisuus, rohkeus ja paineensietokyky. Yrittäjyys vaatii riskejä, mutta toisaalta itselle tekeminen myös palkitsee.

Uusyrityskeskuksen mukaan uudet yritysideat liittyvät tyypillisimmin mobiili- ja tietotekniikkaan, kuten appseihin ja sovelluksiin. Yrittäjäksi voikin ryhtyä keksimällä kokonaan uuden liikeidean tai ostamalla jo olemassa olevan yrityksen. Yrittäjänä voi toimia myös palkkatyön rinnalla, sivutoimisesti. Näin voi kokeilla "idean kannattavuutta".

Hyvä idea kysyntää vailla

Aloittelevalle yrittäjälle on tärkeintä selvittää, onko mielessä pyörivälle idealle varmasti kysyntää ja tekeekö se liiketoiminnasta kannattavaa. Panosta liiketoimintasuunnitelmaan. Se on  työkalu, joka auttaa arvioimaan liikeidean kannattavuutta ja omia vahvuuksia yrittäjänä. Suunnitelmaan kirjataan suunnitellun tuotteen tai palvelun ominaisuudet, kohderyhmät, alan markkinatilanne, yrittäjän osaaminen, riskit ja se, miten tuotetta tai palvelua on tarkoitus myydä ja markkinoida.

Myös starttirahan tai muun rahoituksen hakeminen edellyttää liiketoimintasuunnitelman laatimista, joten se kannattaa tehdä kunnolla.

Mistä rahaa?

Hyppy työelämästä yrittäjyyteen tarkoittaa usein sitä, että tulot ainakin aluksi pienenevät. Uusi yrittäjä voi hakea starttirahaa, mutta sitä tulee hakea jo ennen liiketoiminnan käynnistämistä. Myös Finnveran myöntämä tai takaama yrityslaina, sijoittajat sekä suosiotaan kasvattava joukkorahoitus ovat vaihtoehtoja.

Valitse sopivin yritysmuoto

Valitse yrityksen yhtiömuoto huolella. Yksityisyrittäjälle helpoin valinta on toiminimi. Jos yrityksessä on enemmän kuin yksi omistaja, osakeyhtiö on tavallisin yritysmuoto. Siinä omistus- ja päätösvalta määräytyy osakeomistuksen mukaan. Osakeyhtiössä työstä maksetaan palkkaa ja voitosta osinkoja, kun taas toiminimessä tulot ovat työtuloa, jota yrittäjä voi nostaa käyttöönsä yksityisottoina. Vaihtoehtona on myös osuuskunta,  jonka toiminnassa tuotetaan ja hyödynnetään yhteisiä palveluja.

Yritys perustetaan perustamisilmoituksella, joka tehdään Yritys- ja yhteistietojärjestelmään. Tätä varten täytettävä Y-lomake toimitetaan Patentti- ja rekisterihallitukselle, josta tieto yrityksen perustamisesta välittyy kaupparekisteriin ja verottajalle. Samalla yrittäjän tulee yleensä ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi. Yrittäjä maksaa toiminnastaan yritysveroa sekä myynnistä maksettavaa arvonlisäveroa, joka tuotteita ja palveluja myytäessä on tavallisesti 24%.                                                 

Hyvä kirjanpitäjä kannattaa

Kirjanpito on järkevää ulkoistaa osaavalle kirjanpitäjälle. Mikäli taselaskelmat ja tilinpäätökset kuulostavat lähtökohtaisesti hankalilta, pyydä kirjanpitäjältä oppituntia, sillä lopullinen vastuu kirjanpidon sisällöstä kuuluu aina yrittäjälle itselleen.

Myy, myy ja myy

Myy aina kun mahdollista. Jokainen yrittäjä tarvitsee napakan hissipuheen ja lisäksi roiman annoksen positiivista asennetta.

Jos päätät ryhtyä yrittäjäksi, valmistaudu sietämään epävarmuutta, mutta ennen muuta valmistaudu hetkeen, jossa näet ideasi nousevan komeaan lentoon. Tsemppiä!

LISÄÄ AIHEESTA

22.11.2016
LOMAUTUKSET LASKUSSA
01.11.2016
NYKYNUORTEN ELÄKEIKÄ LASKUSSA
25.10.2016
HANKALIMMIN TÄYTETTÄVÄT TYÖTEHTÄVÄT

Etsi työpaikkaa