Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Näin selviät kaamosajasta

kaamosväsymys141117.jpg

Pimeys on vallannut tienoon ja tuntuu siltä kuin joku olisi sammuttanut valot. Aamuisin on hämärää ja töistä palatessa jo säkkipimeää. Tässä vinkkejä pimeyden selättämiseen.

1. Asenne kohdalleen

Asenne vaikuttaa kaikkeen. Aloita aamut iloisella mielellä. Vain sinä pystyt vaikuttamaan asenteeseesi. Hyväksy pimeä vuodenaika sellaisena kuin se on, ja tee siitä itsellesi paras mahdollinen.

2. Ulkoile päiväsaikaan aina kun voit

Ulkoilu nostaa vireystasoa. Raitis ilma, aurinko, happi ja luonto ovat tärkeitä mielelle ja vireydelle. Vireystasoa voi nostaa myös kirkasvalolampulla ja useat vannovat myös avantouinnin nimeen. Tee pieni happihyppy vaikka kesken työpäivän, se kannattaa.

3. Liiku yhdessä, tapaa ystäviä

Kaikki liikunta vaikuttaa positiivisesti vireystasoon. Parhaiten energiaa tuovat ne liikuntamuodot, joita teet yhdessä muiden kanssa. Esimerkiksi tanssissa yhdistyvät sosiaalisuus, läheisyys, liikunta ja musiikki. Pyydä kumppani tai kaveri mukaan lenkille, salille ja/tai luontoon - liikkukaa yhdessä. Ystävien tapaaminen saattaa tuntua joskus väsyneenä lähes mahdottomalta, mutta virkistää taatusti.

4. Syö monipuolisesti

Kun illat pimenevät tekee luontaisesti mieli sokeria ja hiilihydraattipitoista ruokaa. Osta kotiin ruokia, joita voi syödä hyvällä omallatunnolla. Monipuoliseen ruokavalioon kuuluvat kasvikset, hedelmät ja marjat sekä hyvät proteiininlähteet, kuten kana ja kala. Kuituja saa helposti täysjyväleivästä, -puurosta jne. D-vitamiinilisää kannattaa ottaa etenkin pimeimpään vuodenaikaan. 

5. Nuku paljon

Pimeänä vuodenaikana väsyttää enemmän ja silloin pitäisikin nukkua enemmän. Jos tuntuu, että nukkuminen palauta, vaan väsymys jatkuu, tarkista elämäntapasi. Joskus väsymyksen taustalla voi olla esim. anemiaa tai kilpirauhasen vajaatoimintaa. Käy lääkärissä, jos nukkuminen ja elämäntapojen tarkastaminen eivät virkistä sinua.

6. Järjestä itsellesi (ja perheellesi) kivoja aktiviteetteja

TV:n katselu voi olla mukavaa - etenkin, jos sen tekee hyvässä seurassa - mutta älä jämähdä sohvalle joka ikinen ilta. Suunnitelle iltaohjelmaa etukäteen, esim. sopimalla tapaamisia ystävien kanssa tai varaamalla paikat leffaan, keilaamaan, teatteriin tai konserttiin.

7. Muista huumori

Naurulla on ihmeellinen voima, ja parasta on jos voi nauraa yhdessä toisen kanssa. Kaiva esiin suosikkisketsisarjat, kun tympii - ja naura sydämesi kyllyydestä. Myös tahaton huumori työpaikalla toimii aina.

8. Säästä lomaviikko pimeimpään aikaan 

Jos pimeää vuodenaikaa on vaikea kestää, säästä lomaviikko (jos mahdollista) siihen kaikkein hankalimpaan ajankohtaan ja matkustaa jonnekin, missä on aurinkoa ja lämmintä.

9. Hemmottele itseäsi säännöllisesti

Hemmottele itseäsi hyvällä omalla tunnolla. Käy hieronnassa, kylpylässä ja kasvohoidossa. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kun voit hyvin, kehoon erittyy mielihyvähormoneja, jotka nostavat vireystasoa. Myös lämmin kylpy tai sauna auttaa rentoutumaan. 

10. Mukaudu luonnon kiertokulkuun

Ihminen voi yleensä paremmin, kun mukautuu ympäristöön ja luonnon kiertokulkuun. Joskus parasta itsehoitoa on nauttia kaamoksesta ja tehdä siitä tunnelmallista kynttilöineen, teekuppeineen ja torkkupeittoineen. Hidastaminen tekee välillä ihan hyvää. 
 
 

Vinkit: Mehiläisen työterveyspsykologit Maaret Punto ja Minna Kars.

Lähde: Mehiläinen

LISÄÄ AIHEESTA

11.03.2019
ONKO UNELMATYÖTÄ OLEMASSA?
11.02.2019
SYÖ ITSEESI VIRTAA
28.01.2019
PITKÄAIKAINEN UNETTOMUUS ON TERVEYSRISKI

Etsi työpaikkaa