Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Voitolla työhön -blogi: Äitiyslomalta töihin

At blogi 1001816.jpg

Vauva-aikana haaveilin päiväkodin alkamisesta, mutta nyt kun hakemukset pitäisi laittaa eteenpäin, koko homma haiskahtaa huolestuttavalta.

En tiedä yhtään, mitä odottaa päiväkotiajalta. Mitä jos muksu ei viihdy lainkaan; kirkuu ja iskee kynnet kiinni käsivarteen, kun hänet tuupataan tuntemattomien armoille? Entä jos hoitajat ovat kylmiä tai muut lapset eivät leiki pojan kanssa? Saako taapero kaikki taudit ja syötetäänkö hänelle vahingossa ruokia, joille hän on allerginen? Missaanko hänen oppimansa uudet sanat, temput ja taidot? Tuntuvatko päivät hänestä pitkiltä ja puisevilta? Ikävöikö hän minua koko ajan? Entä minä häntä? Esikoislastaan päiväkotiin jättävää äitiä murehdituttaa toden totta monta asiaa.

Äitiyslomalla ajautuu aivan erilaiseen moodiin kuin työelämässä. Varsinkin, jos äitinä olon alku on ollut kivinen, saattaa kotona ja leikkipuistossa vaappua väsynyt, suttuinen, keskittymiskyvytön ja työasiat tykkänään unohtanut nainen. Ei ole vapaita viikonloppuja tai lomia palautumiseen, ei välttämättä paljon aikuistenkeskistä aikaa. Rutiinit ovat kuin toiselta planeetalta – melko harva pienen lapsen äiti käy aamulla suihkussa, lukee lehteä, mätsää asusteet, syö rauhassa lounasta tai ehtii esimerkiksi salille. Osaako sitä edes puhua muusta kuin kakan koostumuksesta ja päiväunien pituudesta?

On melko väistämätöntä, että ainakin ensimmäisen äitivuotensa viettää pitkälti mammamoodissa. Harva varmaan pystyy jakautumaan moneen rooliin, ellei tarjolla ole reilusti hoitoapua. Jossain horisontissa häämöttävä työelämä vaikuttaa enemmänkin kangastukselta tai rinnakkaistodellisuudelta. Jossain kohtaa sitä on kuitenkin alettava tosissaan harkitsemaan – työhön paluuta. Jotkut, kuten minä, odottavat sitä väsyneet silmät sädehtien ja toiset venyttävät äitiyslomansa äärimmilleen. Moni tuttu on vääntänyt jo toisen tulokkaan omankin äitiyslomani aikana. Minusta ei kuitenkaan ole kotiäidiksi.

Olen haaveillut töistä jo kuukausia. Saan kiksit työstäni, haluan kehittyä siinä ja kaipaan rauhaa uppoutua työsuunnitelmiin tai keskusteluun muiden aikuisten kanssa. Olen kurkkuani myöten täynnä ruokatahroja, hiekkalaatikoita, piirrettyjä, sikin sokin lojuvia leluja, taaperon tantrumeita, nukuttamista, pukemista ja koko rumbaa. Tiedän, että tämä on elämääni nyt, mutta toivoisin tässä olevan lisäksi muutakin. Jumaloin jälkikasvuani ja nautin hänen hänen seurastaan, mutta kaksi vuotta kotona on raja, jota en haluaisi ylittää. Haluan luoda lapselleni toisenlaisen elämän kuin mitä tässä vaatimattomassa vuokrakaksiossa voimme viettää.

Vanhempani ja vanhemmat kollegani laittoivat lapset tarhaan yhdeksän tai kymmenkuisina ja se siitä. Se oli äitiysloman pituus ja sitten jatkettiin työelämää. Pidempi äitiysvapaa on etu, jonka he ovat meille hankkineet. Se on ylellisyyttä ja luksusta, mutta minulle se on liian pitkä aika vieraalla planeetalla, joka sulattaa aivot mössöksi ja syö salakavalasti kunnianhimoa ja elämässä etenemistä.

Vakityöhön palaavalle asia on melko yksinkertainen, töihin palataan viimeistään kun äitiysloma loppuu. Samat päiväkotipelot kaikilla varmasti on, mutta työ on siellä ja odottaa, vaikka tekijänsä olisikin siitä suurimman osan unohtanut. Keikkatyöläinen ja freelancer on ehkä työskennellyt hiukan lapsenhoidon ohessakin, näin olen itse tehnyt. Niinpä näppituntuma hommiin on onneksi tallella. Mutta ne hommat, niistä on suurin osa hotkittu parempiin suihin.

Dilemmani onkin siis tämä: töihin olisi palattava, jotta jälkikasvu saa syödäkseen mutta töitä on tällä hetkellä vain välipalojen verran. Jotta voisin hankkia lisää töitä, tarvitsen aikaa, johon taas vaaditaan tättähäärän kiikuttaminen päiväkotiin, joka puolestaan kustantaa ne välipalarahat ja katkaisee lastenhoidon tukeni samoin tein. Vaikka lapsi menisi osa-aikahoitoon, äidille ei enää tukia päiväkodissa piipahtavan lapsen hoidosta maksella. Ongelma on siis sama kuin olisin kokonaan työtön – joko tienaan pari roposta itse tai sitten saan ne työkkäristä.

Tällaisessa tilanteessa auttaisi laaja tai edes olemassa oleva tukiverkko, josta liikenisi lastenhoitajia silloin kun työkeikan onnistuu nappaamaan. Monen muun tavoin meillä ei sellaista ole. Työnmetsästykseni sekä harvojen hommieni hoito tapahtuu siis päikkäri- ja ilta-aikaan. Silti tässä tilanteessa on vain luotava oma tulevaisuutensa, joten sen sijaan, että antaisin työurani viilentyä täydet kolme vuotta, nappaan sen päivähoitopaikan ensi vuoden alkuun ja luotan, että onnistun taikomaan itselleni työtä.

Aivan kuten työ, äitiysloma on ollut uuvuttavaa, upeaa, väsyttävää, hauskaa ja paikoin tappavan tylsää puurtamista, mutta se on antanut minulle mielettömästi motivaatiota töihin.

Voitolla työhön -blogi puntaroi työelämän eri alueita tasapuolisesti. Käsittelemme rehellisen ronskisti myös epätyypillisten työsuhteiden kuten pätkä- ja keikkatyön sekä freelancerin elämän paikoin kimuranttejakin kiemuroita. Huokaise hetkeksi, nappaa kuppi kuumaa ja liity seuraan.

 

 

LISÄÄ AIHEESTA

07.12.2016
VOITOLLA TYÖHÖN -BLOGI: PIENISSÄ JOULUISSA
29.11.2016
VOITOLLA TYÖHÖN -BLOGI: KUNNIOITUS KULKEE KAHTEEN SUUNTAAN
22.11.2016
VOITOLLA TYÖHÖN -BLOGI: NE TYÖELÄMÄN PIENET ILOT

Etsi työpaikkaa