Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Voitolla työhön -blogi: Kun jaksaminen loppuu

atkunjaksaminenloppuu020117.jpg

Uupumus – sana, jota käytetään paljon mutta ymmärretään valitettavan vähän. Kaikki ovat aika ajoin väsyneitä, mutta jaksaminen voi lopahtaa ihan tyystin joko henkisistä tai fyysisistä syistä. Eikä se aina näy ulospäin. Kun näin tapahtuu, tarvitaan aina apua. Pitkään jatkuneen voimattomuuden syövereissä on usein vaikea sisäistää, että elämän EI kuulu tuntua ikuiselta vauvavuodelta tai krapulalta.

Itsensä työllistävä tai kuukausipalkkaisen työsuhteesta poikkeavalla sopimuksella työskentelevä ei saisi väsähtää tai sairastaa. Jatkuvasti jaossa olevat työt eivät odota ketään. Itselleni haasteellisinta oman uupumiseni aikana olivat nimenomaan oma-alotteiset työasiat: työn hakeminen, kontaktien ylläpito, ideoiden tuottaminen ja ryhtyminen hommaan, jossa ei ole varsinaista aikataulua tai deadlinea. Jotenkin tarkoin määrätty ja tilattu homma aina onnistui, koska oli yksinkertaisesti pakko. Toimeliaisuus tyssäsi siihen, kun homma vaati liikaa luovuutta tai itse asetettuja määräaikoja. Suunnitelmallisuus on äärettömän haastavaa, kun koko keho painaa lyijysäkin lailla, silmät ovat sumeat ja aivot toimivat kuin siirappiin uitettuina. Kaikki siirtyy aina huomiseen, eikä se tule koskaan.

Lopenuupuneena sitä tuntee itsensä laiskaksi, jopa huonoksi ihmiseksi. Miten voin unohtaa viedä roskat kolmena päivän peräkkäin? Miksi muut jaksavat niin paljon ja minä vain murto-osan? Jos kuviossa on mukana vaikkapa pieniä lapsia, ei äkkiä enää tiedä, mikä on epänormaalia ja mikä vain normaalin univelan aiheuttamaa väsymystä. Sitä yrittää kerätä energiaa vitamiinikuureista, ruoasta ja loputtomista määristä kahvia tai sokeria, kunnes tulee oravanpyörässään siihen lopputulokseen, että kaikki johtuu vain omasta riittämättömyydestä, ja siitä sokerista. Ei enää muista tai käsitä kumpi tuli ensin – muna vai kana – kahvikierre vai väsymys.

Useamman kuukauden totaalisesta aloitekyvyttömyydestä, jatkuvasta väsymyksestä, olemattomasta muistista ja puuroisesta päästä kärsittyäni, sain vihdoin itsestäni irti soittaa terveyskeskukseen. Lääkärini oli kehottanut tarkistamaan verikokeet edullisemmalla julkisella puolella, kun muut uupumusta aiheuttavat tekijät oli suljettu pois kuvasta. Vetkutin tätä pientä tehtävää viikkokausia, koska pelkkä ajatus puhelimessa jonottamisesta, asiani selittämisestä ja toisen kaupunginosan labraan matkaamisesta tuntuivat valtavan mutkikkaalta rupeamalta. Puheluuni vastasi sairaanhoitaja, joka kovin ihmetteli, ettei oireenani ole ”muuta” kuin väsymys, joka ei taltu nukkumalla. Kehotti kokeilemaan liikuntaa.

Tämä oli nimenomaan pahin pelkoni, yrittää selittää tätä outoa oloa ihmiselle, joka pitää minua vain laiskana. Sattumoisin kävelin pelkästään päiväkotimatkoja päivässä kuusi kilometriä. Muuhun hikoiluun eivät paukut tai aika enää riittäneet. En jaksanut edes vängätä asiasta, koska perustelukykyni oli nollassa. Ehkäpä jonkun käsitys hauskuudesta ovat turhat verikokeet, mutta muuten ihmettelen, miksi kukaan sellaisiin ihan vain ilokseen pyytäisi päästä. Sairaanhoitaja konsultoi kuitenkin vielä lääkäriä, joka määräsi jokusen verikokeen.

On suorastaan karmivaa ajatella, kuinka monet julkisen terveydenhuollon varassa olevat jätetään selviytymään yksin zombiemaisen olotilansa kanssa, koska ”kaipaavat vain vähän lenkkiä ja punttista”. Luulisi asiantuntijan ymmärtävän, että lopussa oleva ihminen ei nimenomaan jaksa tai edes muista listata kaikkia oireitaan. Jos ihminen kokee, että olo ei ole lähellekään normaali, hän lienee siinä oikeassa.

Ymmärrän valtavan hyvin vastahakoisuuden hakeutua lääkärin pakeille ”epämääräisten” oireiden vuoksi. Muiden ihmisten vakuttaminen siitä, että olo on outo ja jatkuvasti vetämätön, tuntuu vaivalloiselta, jopa luulotautiselta.

Työtoveri tai läheinen voi olla aivan lopussa, vaikka ei kaikin puolin siltä näyttäisikään. Meikatut kasvot tai ahkera somessa sompailu eivät kerro ihmisen energiatasosta mitään. Se meikki tai puhelimen plärääminen voi olla ainoa juttu, jonka ihminen jaksaa suorittaa koko päivänä. Uupunut voi jopa hoitaa työnsä hyvin. Muu elämä voikin sitten olla pausella, kun koko vapaa-aika kuluu pelkkään epätoivoiseen voimien keräämiseen seuraavaa aamua varten.

Jos merkit viittaavat siihen, että kollega tai kamu on masentunut tai fyysisesti epäkunnossa, ei tsemppauksista ja voimalauseista ole hyötyä. Konkreettinen apu, tilaisuudet levätä ja vaikka pieni painostus lekurin suuntaan sen sijaan saattavat hiljalleen nytkäyttää tilannetta eteenpäin.

Verikokeista omakin tilanteeni alkoi hiljalleen selvitä ja sain vahvistuksen sille, etten ole vain heikko ja huono ihminen. Olemme niin yksilöllisiä rakennelmia, että pienikin heilahdus esimerkiksi kilpirauhasen toiminnoissa tai hemoglobiinissa voi viheltää pelin poikki. Eikä kaikki uupumus ole masennusta.

Voitolla työhön -blogi puntaroi työelämän eri alueita tasapuolisesti. Käsittelemme rehellisen ronskisti myös epätyypillisten työsuhteiden kuten pätkä- ja keikkatyön sekä freelancerin elämän paikoin kimuranttejakin kiemuroita. Huokaise hetkeksi, nappaa kuppi kuumaa ja liity seuraan.

LISÄÄ AIHEESTA

26.09.2017
VOITOLLA TYÖHÖN -BLOGI: RYHMÄSSÄ ON VOIMAA!
19.09.2017
VOITOLLA TYÖHÖN -BLOGI: VIHAINEN VANHEMPI NAINEN
12.09.2017
VOITOLLA TYÖHÖN -BLOGI: TYÖSKENTELISITKÖ PIENEMMÄLLÄ PALKALLA?

Etsi työpaikkaa