Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Hoiva-avustaja

Attendo Oy Raasepori

Hoiva-avustajia, Attendo Villa Pentby, Raasepori

Olemme Attendolla aloittaneet maratonin mittaisen muutosmatkan kohti entistä parempaa hoivaa, joka on meille kaikille attendolaisille tärkeä yhteinen asia. Meidän kanssamme onnistut, kun jaat aidosti tämän tahtotilan. Oletko sinä etsimämme tiimityöskentelijä, jolla on vahva halu palvella muita ihmisiä?

Attendo Villa Pentby on Raaseporissa sijaitseva ikäihmisten hoivakoti 60:lle ikääntyneelle. Hoivakoti on valmistunut 2009. Villa Pentby on tarkoitettu asukkaille, jotka tarvitsevat eritasoista hoivaa ja tukea asumisessa sekä päivittäisessä elämässä. Henkilökunta läsnä ympäri vuorokauden asukkaiden apuna ja tukena.

Oletko etsimämme henkilö?

Olet tärkeässä tehtävässä auttamassa Attendo-kotimme asukkaita viihtymään ja voimaan hyvin. Ohjaat ja avustat asukkaita hoitosuunnitelman mukaisesti. Tähän voi kuulua esimerkiksi asukkaiden avustamista arkisissa toimissa ja Attendo-kodin siisteyden ylläpitämistä. Levität ympärillesi hyvää mieltä, vietät mielelläsi aikaa erilaisten ihmisten kanssa ja innostut uusista ideoista.

Tätä tehtävää varten sinulla täytyy olla:
- Hoiva-avustajan koulutus
- Tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan ajaksi


Odotamme sinulta paljon, joten sinä voit odottaa myös meiltä seuraavia asioita:
-Olemme aina valmiit tukemaan sinua, kun haluat kehittyä ja edetä työssäsi.
-Olemme joustava työnantaja, meillä voit halutessasi järjestellä ja suunnitella itse työvuorojasi.
-Huolehdimme, että voit tehdä työtäsi mahdollisimman ergonomisesti.
-Olemme sitoutuneet hyvään esimiestyöhön. Varmistamme, että esimiehesi tukee sinua ja auttaa sinua jaksamaan työssäsi.
Arvokasta työtäsi tasapainottamaan ja jaksamistasi tukemaan olemme koonneet etuja myös arkeesi. Työsuhde-etuihimme kuuluvat esimerkiksi:
-Tyky-päivät, ateriaetu ja ilmainen kahvi töissä
-Työterveyshuolto, johon kuuluu esimerkiksi:
Työterveyslääkärin arvion mukaan lähete erikoislääkäreille kuten: mammografiaan, työfysioterapeutille, työterveyspsykologin ja ravitsemusterapeutin palveluihin ja erikoslääkärin työkykykonsultaatioihin.
-Liikuntaa ja kulttuuria mahdollistava ePassi, jota voit käyttää esimerkiksi elokuva- ja konserttilippuihin, urheiluharrastukseesi tai vaikkapa hammaslääkärilaskuihin.
-Alennukset valikoiduille kuntosaleille, nettikauppoihin ja palveluntarjoajille, kuten vakuutusyhtiöihin, autovuokraamoon ja hotelliin.

Työsuhteen ehdoissa noudatamme yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Tule tekemään laadukasta työtä mukavaan tiimiin!

Kiinnostuitko?
Ole ystävällinen ja lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 9.8.2020 mennessä. Emme malta odottaa, että kuulemme sinusta! Vastaamme jokaiselle hakemuksen lähettäneelle ja tiedotamme hakuprosessin etenemisestä. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja valinnan teemme heti sopivan henkilön löydyttyä!

Heräsikö kysymyksiä?
Lisätietoja antaa Hoivakodin johtaja Ann-Catrin.Grunn@attendo.fi 044 4944077 tai Rekrytointikoordinaattori Sari Blomqvist sari.blomqvist@attendo.fi 044 4944743 (1.7 - 19.7 välisenä aikana)

Yrityskuvaus:
Attendo on Suomen johtava yksityinen hoivapalveluiden tuottaja kunnille ja kuntayhtymille. Yksityisenä ja riippumattomana toimijana olemme pystyneet kehittämään alalla toimintamalleja, joilla on ollut positiivinen vaikutus suomalaisten kuntien ja ihmisten hyvinvointiin. Arvomme osaaminen, sitoutuminen ja välittäminen määrittävät yrityskulttuurimme. Pyrimme siihen, että toimintamme vaikuttaa myönteisesti läheisiin ja yhteiskuntaan niin hoidon ja hoivan laadun kuin taloudenkin näkökulmasta. Attendo on Suomen suurimpia uusien työntekijöiden työllistäjiä. Liikevaihto Suomessa vuonna 2019 oli 530 Meur. Lue lisää: www.attendo.fi
WWW-osoitehttp://www.attendo.fi
YhteystiedotHoivakodin johtaja Ann-Catrin.Grunn@attendo.fi 044 4944077 tai Rekrytointikoordinaattori Sari Blomqvist sari.blomqvist@attendo.fi 044 4944743 (1.7 - 17.7 välisenä aikana)
Työpaikan osoitePentbyntie 5, 10300 KARJAA
Palkkausyksityisen sosiaalipalvelun tes mukaan
Työkokemusei lainkaan - 1v
Työ alkaasopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy09.08.2020
Jätä hakemushttps://rekry.attendo.fi//Application/Index/2468/
Hakulomakkeen WWW-osoitehttps://rekry.attendo.fi//Application/Index/2468/
Ilmoitus jätetty01.07.2020
Ilmoitusnumero10389098

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

42 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin