Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Työnjohtaja, rakennusala

Bolt.Works Oy Vaasa

Haemme asiakasyrityksellemme TYÖNJOHTAJAA Vaasaan.

Asiakasyrityksemme on alalla pitkään toiminut yritys, joka on erikoistunut kiinteistövahinkojen puolella. Heillä on toimintaa mm. Pohjanmaan sekä Etelä-Pohjanmaan alueella. Asiakkaat koostuvat eri aloilta ja työmaat ovat eri kokoisia projekteja aina yksityishenkilöistä yrityksiin tai kaupunkeihin.

Asiakkaamme etsii nyt työnjohtajaa vastaamaan projekteista Vaasassa. Työnkuvaasi kuuluu mm. työmaiden seuranta suunnitelmien mukaisesti, laatu, aikataulutus ja resurssien hallinta. Eli vastaat kohteiden työvaiheiden aikataulutuksesta, suunnittelusta, rakennustyön laadunvalvonnasta, yhteistyöstä eri alihankkijoiden kanssa ja toimit myös esimiehenä työmailla. Toivomme sinulta myös halukkuutta hypätä myös tositoimiin tilanteen vaatiessa, joten kenttäkokemus on ehdoton edellytys tehtävässä menestyäksesi.

Toivomme myös, että kykenet ottamaan vastuuta kustannustenhallinnasta, viranomaisten kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä osallistut aktiivisesti kehitystyöhön.

Edellytämme hakijalta:
- rakennusinsinöörin tai rakennusmestarin koulutusta
- työkokemusta ja näyttöä rakennusalalta ja johtotehtävistä
- sujuvaa kommunikaatiota suomen kielellä

Menestyäksesi tehtävässä, toivomme sinulta:
- reilua ja helposti lähestyttävää luonnetta
- omaat yrittäjämäisen, itseohjautuvan asenteen
- sinulla on hyvä työmoraali ja et pelkää vastuuta
- kestät työskentelyä paineen alla ja osaat tsempata ja toimia tukena työntekijöille

Työsuhde on aluksi määräaikainen, mutta siirto asiakkaan kirjoille on mahdollista määräaikaisuuden jälkeen.

Jos tehtävä kiinnostaa, hae paikkaa jättämällä meille hakemuksesi ja CV palkkatoiveineen. Lisätietoja työstä saat Boltin Silja Nyrhiseltä, puh. 050 470 1895 tai silja.nyrhinen@bolt.works

Hae paikkaa: https://q.bolt.works/application.html?advertId=602809

Aloita urasi Bolt.Worksilla!

Bolttilaisena saat:

- Bonusta erinomaisesta työstä - vähintään TES:n mukaisen palkan päälle!
- Mahdollisuuden vakinaistua Boltille tai suoraan asiakkaalle.
- Käyttöösi uniikin Bolt-mobiilipalvelun, josta näet tulevat työmahdollisuudet reaaliajassa.

Bolt.Works on teollisuuden, rakentamisen, logistiikan ja kiinteistöhuollon toimialojen valtakunnallinen työllistäjä. Meillä on yhteensä 11 toimipistettä ympäri Suomea: Helsingissä, Tampereella, Turussa, Seinäjoella, Vaasassa, Jyväskylässä, Kouvolassa, Kuopiossa, Kokkolassa, Oulussa ja Hyvinkäällä. Bolt-palvelussa on jo yli 5000 rekisteröitynyttä asiakasyritystä ja yli 30 000 työntekijää. Olemme henkilöstöpalvelualojen liiton HPL:n jäsenyritys.

Meille hakeminen on helppoa ja nopeaa. Täytä profiilisi huolella, niin olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!

Hae nyt: https://q.bolt.works/application.html?advertId=602809
WWW-osoitehttp://www.bolt.works
YhteystiedotSilja Nyrhinen, puh. +358504701895, silja.nyrhinen@bolt.works
Työpaikan osoite65100 VAASA
PalkkausTES mukaan
Työn luonnevuokratyöpaikka
Työkokemus1-5 vuotta
Työ alkaa15.07.2020, Heti tai sopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta, Mahdollisuus jatkaa muissa kohteissa
Haku päättyy15.07.2020
Ilmoitus jätetty08.07.2020
Ilmoitusnumero10395475
Työnantajan viite602809

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

28 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin