Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Keittiömestari

Buca-Rest Oy Oulu

KEITTIÖMESTARIKSI PANNUUN

Ravintola Pannu on toiminut Oulun ydinkeskustassa vuodesta 1992 samoissa tiloissa yli 26 vuotta. Buca-Rest Oy on paikallinen yksityinen oululainen ravintolayhtiö. Yhtiön omistukseen kuuluvat myös Ravintola Puistola ja Pizzeria Cantina.

Haluamme tarjota asiakkaillemme laadukasta palvelua ja tarjoilla tarkkaan valikoiduista laadukkaista raaka-aineista huolella valmistettua hyvän makuista ruokaa, hyvällä twistillä, ajan trendejä myös herkästi seuraten. Meille on arvo tuottaa asiakkaillemme hyvää mieltä hymy ja pilke silmäkulmassa nauttien tekemisestä.

Keittiömestarilta edellytämme vahvaa keittiön ammattitaitoa ja ruoanvalmistusmenetelmien ja valmistustapojen osaamista ja soveltamista ravintolakeittiössä. Tehtäviisi kuuluun operatiivisen työskentelyn lisäksi ruokalistojen ja lounaslistojen suunnittelua johon tarvitaan Innovatiivisuutta ja innokkuutta sekä trendien seuraamista. Kehittää ja kehittyä ammatissaan jatkuvasti, olla edelläkävijä. Suunnittelet keittiöhenkilökunnan työvuorolistat järkevästi ja taloudellisesti johon tarvitset keittiön johtamistaitoja sekä organisointitaitoja kykyä nähdä tulevat tarpeet suunnittelusi pohjaksi. Teet tiivistä yhteistyötä ravintolan salitiimin kanssa, joten sinulla on näkemystä keittiön ja salin toimivasta yhteistyöstä, ymmärrystä myös asiakaspalvelusta. Olet innostava esimerkillinen työssäsi alaisillesi, huolehdit että heillä on työn tekemiseen hyvät työkalut ja toimintaedellytykset sekä työssäjaksamisen tarkkailu on luontevaa ja hallussa. Ravintolatyö on iltoihin ja viikonloppuihin painottuvaa tiimityötä ja siinä korostuvat yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot. .

Tehtävässä menestyminen edellyttää taloudellista ajattelukykyä ja halua päästä taloudellisiin tavoitteisiin. Työssä onnistumista auttavat järjestelmällinen ja looginen työskentelytapa sekä hyvät johtajantaidot, kyky ohjata ja opastaa keittiötiimin jäseniä työssään ja tehdä työtä heidän kanssaan. Kyky ilmaista itseään selkeästi sekä kirjallisesti että suullisesti on esimiestehtävissä tärkeää. Olet ylpeä puhtaasta ja siististä keittiöstä ja niihin kuuluvista tiloista, jota omalla esimerkilläsi johdat.

Arvostamme työntekijöissämme sitoutumista työhönsä ja ravintolan toimintaperiaatteisiin ja arvoihin, halua olla osa tiimiämme ja tuottaa hyvää mieltä ja iloisuutta myös työntekijöiden keskuudessa pilke silmäkulmassa. Toivottavasti sinulla heräsi halu hakea meille esimiestöihin ja olla osa tiimiämme!
WWW-osoitehttp://
YhteystiedotSari-Helena Forsman, Ravintoloitsija, Puh: +358400338998, sari-helena.forsman@ravintolapuistola.fi
Työpaikan osoiteIsokatu 16 D 1, 90100 OULU
PalkkausSopimuksen mukaan
Työkokemusyli 5 vuotta
Työ alkaasopimuksen mukaan mahdollisimman pian
Työaika2-vuorotyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy29.02.2020 klo 23:00
Jätä hakemusLaita vapaamuotoinen hakemuksesi CV:n kera sähköpostilla osoitteeseen sari-helena.forsman@ravintolapuistola.fi. Tiedustelut mielellään sähköpostitse. Puhelimitse arkisin päiväsaikaan p. +358400338998.
Ilmoitus jätetty19.01.2020
Ilmoitusnumero10231798

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

40 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin