Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Oikotie yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Toimitusjohtaja

Eezy Personnel Oy Karstula

Tervetuloa osaksi innostunutta tiimiämme, jatkamaan kansainvälistä menestystämme innovatiivisilla tuotteillamme sekä kasvattamaan yhtiötämme kotimaassa entistä merkittävämmäksi alihankintatuotteiden valmistajaksi

Haemme tavoitteellista, myyntihenkistä ja ratkaisukeskeistä

TOIMITUSJOHTAJAA

kasvattamaan kannattavasti liiketoimintaamme edelleen

Toimitusjohtajana vastaat Bellapipen myynnistä ja tuloksesta, strategian suunnittelusta, asiakaslähtöisen toimintamme kehityksestä sekä henkilökuntamme osaamisesta ja hyvinvoinnista. Taitavana vuorovaikuttajana verkostoidut aktiivisesti niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin ja toimit sujuvasti erilaisten sidosryhmien kanssa. Sinulla on kykyä nähdä tulevaisuuden mahdollisuudet, rohkeutta tarttua niihin ja osaamista konkretisoida mahdollisuudet tavoitteiksi ja toimenpiteiksi.

Toivomme sinulta näyttöjä tuloksellisesta liiketoiminnan johtamisesta, aiempaa kokemusta uusien innovaatioiden lanseeraamisesta ja kasvattamisesta kansainvälisille markkinoille. Tehtävässä on eduksi kokemus tuotekehityksestä, alihankintavalmistuksesta sekä muovimateriaaleihin liittyvästä toiminnasta. Hallitset vähintään englannin kielen ja sinulla on tehtävään soveltuva koulutus. Tehtävän sijaintipaikka on Karstulassa Keski-Suomessa, mutta tehtävää on mahdollista hoitaa osittain myös toiselta paikkakunnalta käsin.

Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittää sekä kehittyä innovatiivisessa yrityksessä, jossa tiimin yhteishenki ja asiakaslähtöisyys ovat yrityksen kilpailuvaltteja. Pääset mukaan vakavaraiseen, kasvavaan ja vauhdilla kansainvälistyvään yritykseen jatkamaan suomalaisen innovaation viemistä maailmalle.

Lisätietoja tehtävästä antaa Eezy Personnel, aluepäällikkö Terhi Tuukkanen p. 050 441 6658 / terhi.tuukkanen@personnel.fi ja research-konsultti Annukka Toivanen p. 040 767 2700 / annukka.toivanen@eezy.fi. Hakemuksen ja CV:n palkkatoiveineen pyydämme toimittamaan osoitteessa personnel.fi 25.10.2020 mennessä.

Bellapipe Oy

Bellapipe Oy on vakavarainen, yksityishenkilöiden omistama 20-vuotias suomalainen pk-yritys ja muovialan osaaja. Tuotantotilamme sijaitsevat Karstulassa Keski-Suomessa. Pääosa liikevaihdostamme syntyy Suomessa, mutta palvelemme asiakkaitamme myös Euroopassa, jossa palvelusta ja myynnistä vastaa saksalainen osakkuusyhtiömme Sabug GmbH.
YhteystiedotAluepäällikkö:Terhi Tuukkanen
p. 050 441 6658, terhi.tuukkanen@eezy.fi

research-konsultti: Annukka Toivanen
p.040 767 2700 annukka.toivanen@eezy.fi
Työpaikan osoiteKarstula, 43500 KARSTULA
Palkkaussopimuksen mukaan
Työkokemusyli 5 vuotta
Työ alkaasopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy25.10.2020 klo 23:59
Jätä hakemushttps://ats.talentadore.com/share?share=64qV
Hakulomakkeen WWW-osoitehttps://ats.talentadore.com/apply/Toimitusjohtaja/DoAbJ8
Ilmoitus jätetty01.10.2020
Ilmoitusnumero10476152
Työnantajan viite64qV

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

22 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin