Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Varhaiskasvatuksen opettaja

Espoon kaupunki Espoo

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle hänen kehitystään vastaavaa toimintaa yhdessä kavereiden kanssa ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksessa.

Espoon kaupunki on savuton työpaikka.


Tehtävän kuvaus: Säterinmetsän päiväkoti sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Etelä-Leppävaarassa. Tänne on helppo tulla julkisilla liikennevälineillä.
Meillä on lapsiryhmiä kaikenikäisille lapsille, myös esiopetus ja erityisryhmä. Meille on tärkeää kaikkien lasten osallisuus ja mahdollisuus tasavertaiseen oppimiseen, lasten mahdollisuus liikkua päivittäin, positiivinen pedagogiikka ja hyvä ilmapiiri kasvaa ja tehdä töitä. Oppimisympäristömme laajenee lähiluontoon, Sello-saliin sekä lähiliikuntapaikoille.

Sijaisuus saattaa jatkua vuoden vaihteen jälkeen.

Tervetuloa kanssamme kehittämään laadukasta varhaiskasvatusta!

Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).



Tehtävässä edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä intoa kehittää omaa ja yksikön työtä.

Arvostamme sitoutumista lasten osallisuuden edistämiseen kaikessa toiminnassa sekä digipedagogiikkataitoja.
YhteystiedotVarhaiskasvatusyksikön johtaja Tarja Pudas , 046 8771556, tarja.pudas@espoo.fi
Työpaikan osoiteImpilahdentie 3, 02600 ESPOO
Palkkaus2584,62 e/kk
Työ alkaa17.06.2019
Työaikakokoaikatyö, 38h 45 min/vko
Työn kesto3 - 6 kk, 31.12.2019
Haku päättyy30.04.2019 klo 15:45
Hakulomakkeen WWW-osoitehttps://www.tyonhaku.espoo.fi/JobsDescription.asp?AD_ID=36462&L=1&Z=E
Ilmoitus jätetty15.04.2019
Ilmoitusnumero9928924
Työnantajan viite3-328-19

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

4 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin