Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Varhaiskasvatuksen opettaja

Espoon kaupunki Espoo

Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus koostuu kunnallisista päiväkodeista, perhepäivähoidosta ja avoimista varhaiskasvatuspalveluista. Espoon suomenkielinen varhaiskasvatus haluaa olla kuntalaisten korkealle arvostama ja luotettava varhaiskasvatuksen asiantuntija. Toimintamme perustuu lasten ja perheiden tarpeisiin sekä uusimpaan tutkimustietoon. Tavoitteenamme on tarjota jokaiselle varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle hänen kehitystään vastaavaa toimintaa yhdessä kavereiden kanssa ammattitaitoisen henkilökunnan ohjauksessa.

Espoon kaupunki on savuton työpaikka.


Tehtävän kuvaus: Varhaiskasvatuksen opettajan tehtävät Latokasken päiväkodissa Espoon Latokaskessa. Tehtävässä voi aloittaa joko 29.7. tai jo aiemmin, sopimuksen mukaan.

Latokasken päiväkoti sijaitsee Latokasken koulun yhteydessä, aivan Espoon keskuspuiston metsien syleilyssä. Päiväkodin läheisyydessä myös luistelukenttä sekä asukas- ja leikkipuistoalueita. Päiväkodissamme on lämmin ja kodinomainen tunnelma, jossa painottuu laadukas, vasun mukainen pedagogiikka. Pidämme tärkeänä lapsen ja perheen kohtaamista, lasten kiinnostuksen kohteiden huomioimista toiminnassamme sekä toiminnallista pedagogiikkaa. Myös liikunta ja lasten liikunnan lisääminen on yksi toimintatavoistamme.

Päiväkodissamme on 4 ryhmää; 0-3-vuotiaiden ryhmä, kaksi 3-5-vuotiaiden ryhmää sekä esiopetusryhmä. Osa ryhmistä on kahden kasvattajan ryhmiä, joten lapsimäärä koko talossa ei nouse suureksi ja pienen päiväkodin henki säilyy. Toimintakautena 2019-2020 paikkasi olisi 3-5-vuotiaiden ryhmässä. Esiopetuspätevyys huomioidaan kuitenkin eduksi valintaa tehdessä.

Rikosrekisteriote: Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus.

Vähintään kasvatustieteen kandidaatin tutkinto, johon sisältyy lastentarhanopettajan koulutus, tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto (varhaiskasvatus).

Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen opettajat.


Arvostamme hyvää työmoraalia ja tiimityötaitoja, sitoutuneisuutta vasun mukaiseen työtapaan sekä iloisuutta ja positiivista ja liikuntamyönteistä otetta työhön.
YhteystiedotVarhaiskasvatusyksikön johtaja Sari Mutanen, 050 3508168, sari.mutanen@espoo.fi, klo 8-16
Työpaikan osoiteKulolaakso 1, 02340 ESPOO
Palkkaus2610,47 e / kk
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö, 38 h 45 min/ vko
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy06.05.2019 klo 15:45
Hakulomakkeen WWW-osoitehttps://www.tyonhaku.espoo.fi/JobsDescription.asp?AD_ID=36699&L=1&Z=E
Ilmoitus jätetty15.04.2019
Ilmoitusnumero9928919
Työnantajan viite3-494-19

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

4 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin