Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Kokki

Extremely Nice Job Oy Asikkala

Lehmonkärki tunnettiin jo menneinä vuosisatoina luonnonkauniina paikkana Päijänteen rannalla ja nimensä se on saanut villinä kasvaneista metsälehmuksista. Kylien kalastajat ja nuoret muistavat erityisesti Haavankallion, johon kokoonnuttiin viettämään aikaa. Vähä-Äiniön lahdella rakennettiin Päijänteen ensimmäinen höyrylaiva, S/S Suomi, vuonna 1906. Alueelta on myös löytynyt yksi Suomen vanhimmista rahakätköistä; viikinkien plootuja ja kultarahoja.

Tämän päivän Lehmonkärjessä vierailee noin 25 000 vierasta ympäri vuoden ja siitä onkin muodostunut tasokas kokous-, lomanvietto- ja juhlapaikka.

Lehmonkärjessä olisi nyt kokille töitä. Paikka on tunnettu maukkaasta ruuastaan ja siellä pääset tekemään monipuolisesti aamiaisia, lounaita ja illallisia. Ruoka nousee välillä lautasilta ja välillä buffasta, joskus saatetaan kokata Metsästysmajalla.

Sinulla tulisi olla jonkin verran kokemusta ravintolakeittiössä toimimisesta. Varsinkin taito erilaisten tilaisuuksien järjestämisestä on plussaa, sillä Lehmonkärjessä vietetään paljon häitä, syntymäpäiviä, kokouksia ja muita juhlatilaisuuksia.

Työt alkaisivat syyskuun aikana ja kestäisivät siitä noin vuoden eteenpäin, äitiysloman sijaisuuden ajan. Tunteja olisi noin 120-140/kk, välillä enemmänkin.

Lähde nauttimaan työskentelystä kauniissa ympäristössä ja loistavassa tiimissä, missä pääset tekemään ruokaa ihan alusta asti oikeista raaka-aineista.
WWW-osoitehttp://www.enjoy.fi
YhteystiedotHanna Högbacka, 0447808120, hanna.hogbacka@enjoy.fi
Työpaikan osoiteLehmonkärjentie 180, 17320 ASIKKALA
PalkkausSopimuksen mukaan
Työn luonnevuokratyöpaikka
Työkokemus1-5 vuotta
Työ alkaaSopimuksen mukaan, mahdollisimman pian
Työaika2-vuorotyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Ilmoitus jätetty10.09.2019
Ilmoitusnumero10095165

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

41 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin