Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Ohjaaja Toimintakeskus Selja

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr Helsinki

OHJAAJA / Toimintakeskus Selja, Helsinki, Kallio

Selja tarjoaa osallisuutta edistävää päiväaikaista toimintaa vaikeasti kehitysvammaisille ja liikuntavammaisille henkilöille. Toiminnassa painottuu vahvasti kokemuksellinen ja osallisuutta tukeva tekeminen. Vaihtoehtoiset ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät sekä multisensorinen ja elämyksellinen toiminta kulkevat mukana kaikessa tekemisessä. Toimintakeskus Selja sijaitsee Helsingin Kalliossa, Helsingin Diakonissalaitoksen korttelissa. Julkiset liikenneyhteydet ovat hyvät ja lähelle pääsee esimerkiksi Helsingin ja Pasilan juna-asemilta niin raitiovaunuilla kuin busseilla.

Haemme nyt joukkoomme ohjaajaa. Kehitysvammaisten asiakkaidemme kanssa jokainen päivä on erilainen, mutta aina yhtä tärkeä ja merkityksellinen. Samanaikaisesti asiakkaita on toiminnassa noin 10. Pieni paikkamäärä mahdollistaa toimimisen pienryhmittäin huomioiden yksilölliset erityistarpeet toiminnan ja tilojen suhteen. Ohjaajana suunnittelet asiakkaiden kanssa toiminnan sisältöä ja iloitset niin suurista kuin pienistä etenemisistä tavoitteita kohti.

Tarjoamme
- ammattitaitoiset kollegat ja esimiehen tueksesi
- kilpailukykyisen palkan
- motivoivat työtehtävät sekä asiakkaat, joiden parissa jokainen työpäivä on erilainen
- tilaisuuden osallistua ison talon tarjoamiin monipuolisiin koulutuksiin
- laajan kulttuuri- ja liikuntaedun
- kattavan työterveyshuollon
- mahdollisuuden hakea kauttamme asuntoa

Odotamme sinulta ja arvostamme erityisesti
- sote-alan perustutkintoa (lähihoitaja) tai AMK-tutkintoa (esim. sosionomi tai sairaanhoitaja) ja Valvira-rekisteröintiä
- kokemusta työskentelystä kehitysvammaisten asiakkaiden kanssa
- reipasta asennetta ja kykyä kohdata välillä haastaviakin tilanteita ilon kautta
- hygieniapassia
- valmiutta kolmivuorotyöhön

Työ alkaa 17.8.2020 tai sopimuksen mukaan. Huomaathan, että Rinnekoti on savuton työpaikka, jossa työhöntulotarkastus sisältää huumeseulan ja rokotussuojan tarkistuksen. Pyydämme tehtävään valitulta lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen nähtäväksi.

Lisätietoja tehtävästä antaa anette.stubbe@rinnekoti.fi.

Rinnekoti on Suomen suurin yksityinen kehitysvamma-alan toimija ja osa Diakonissalaitosta. Haluamme olla alan rohkein työpaikka ihmisille, jotka ottavat ammattitaidon ohella sydämensä mukaan töihin. Työllistämme valtakunnallisesti noin 2300 henkilöä, joista yli 1100 sote-alan ammattilaista työskentelee Rinnekodissa - tule sinäkin tekemään työtä #ihmistälähellä #sydänmukana.
WWW-osoitehttps://www.hdl.fi/sydanmukana/
YhteystiedotLisätietoja tehtävästä antaa anette.stubbe@rinnekoti.fi.
Työpaikan osoiteAlppikatu 2, 00530 HELSINKI
Palkkaustehtävän vaativuusluokan mukainen
Työkokemusei lainkaan - 1v
Työ alkaa17.08.2020, 7.8.2020
Työaika3-vuorotyö
Työn kestoyli 12 kuukautta, toistaiseksi voimassa oleva
Haku päättyy02.08.2020
Ilmoitus jätetty08.07.2020
Ilmoitusnumero10395694
Työnantajan viite3227

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

38 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin