Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Lehtori, englanti ja saksa

Helsingin kaupunki Helsinki

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman vaikuttavin paikka oppia!

Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!

Haemme Laajasalon peruskouluun englannin ja saksan kielen lehtorin sijaista ajalle 4.9.2020-5.6.2021.

Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Toivomme, että tuleva opettajamme on kiinnostunut yhteisopettajuudesta ja sähköisten oppimisympäristöjen hyödyntämisestä opetuksessaan.
YhteystiedotRehtori Marja Riitta Rautaparta
09 310 80785

Apulaisrehtori Antti Kervinen
09 310 25812
Työpaikan osoiteKoulutanhua 1, 00840 HELSINKI
Työ alkaa04.09.2020, 4.9.2020 - 5.6.2021
Työaikakokoaikatyö
Työn kesto6 - 12 kk
Haku päättyy27.07.2020 klo 15:00
Jätä hakemushttps://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KASKO-01-945-20
Ilmoitus jätetty02.07.2020
Ilmoitusnumero10390146
Työnantajan viiteKASKO-01-945-20

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

33 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin