Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Luokanopettaja

Helsingin kaupunki Helsinki

Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala - maailman vaikuttavin paikka oppia!

Olemme kansainvälisesti arvostettu opetuksen toteuttaja. Koulun ja sen lähiympäristön lisäksi koko kaupunki on oppimisympäristömme. Meillä korostuvat hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot. Tule mukaan kasvattamaan tulevaisuutta yhdessä osaavan työyhteisön kanssa!

Haemme Paloheinän ala-asteen kouluun luokanopettajaa ensimmäiselle luokalle, kolmen muun ekaluokan opettajan kokeneeseen ja tehtävästään innostuneeseen tiimiin.

Kelpoisuusehto:
Kelpoisuus määräytyy asetuksen 1998/986 mukaan. Määräaikaisissa tehtävissä kelpoisuusvaatimukset täyttävien hakijoiden puuttuessa myös vaadittavaa kelpoisuutta vailla olevat hakijat otetaan huomioon.

Määräaikaiseen virkasuhteeseen otettavan tulee toimittaa itseään koskeva lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote.

Lisäksi tehtävässä edellytetään hyviä ryhmänhallintataitoja, kykyä hyödyntää oppilaskeskeisiä työtapoja sekä taitoa eriyttää opetusta heterogeenisessä ryhmässä.
YhteystiedotRehtori Maija Hyrkäs-Järvelä
09 31082440
Tavoitettavissa 1.-3.7. ja 15.-17.7.
Työpaikan osoiteYlipalontie 1, 00670 HELSINKI
Työ alkaa11.08.2020, 11.8.2020 - 31.7.2021
Työaikakokoaikatyö
Työn kesto6 - 12 kk
Haku päättyy20.07.2020 klo 15:00
Jätä hakemushttps://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=KASKO-01-942-20
Ilmoitus jätetty30.06.2020
Ilmoitusnumero10388504
Työnantajan viiteKASKO-01-942-20

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

9 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin