Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Sairaanhoitaja

Helsingin kaupunki Helsinki

Kiinnostaisiko sinua päästä työskentelemään positiivisessa ja innostuneessa seurassa, joka kehittää toimintaa Lean-mallin mukaisesti? Työyhteisönä kannustamme toisiamme tuomaan esille ideoita, joiden avulla kehitämme toimintaamme sisäisesti ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Työympäristönä on asiakkaan koti, jossa kuntouttava hoitotyö tapahtuu. Työtäsi et tee yksin, vaan tiimin tuki on aina takanasi ja apu lähellä. Tiimissä työskentelee sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, lähihoitajia, sosiaaliohjaajia, sekä fysio- ja toimintaterapeutteja. Työmme lähtee asiakkaiden tarpeista ja kehitämme jatkuvasti asiakaslähtöistä toimintamalliamme. Muuttuvat tilanteet tuovat välillä paineita, joten toivommekin sinulla olevan paineensietokykyä, sinnikkyyttä ja joustavuutta. Työyhteisömme kannustaa itsensä kehittämiseen ja koulutusmahdollisuudet ovat hyvät. Meillä on käytössä autonominen työvuorosuunnittelu ja halutessasi pääset tekemään Voima-hankkeen mukaisia työvuoroja.

Haemme nyt sairaanhoitajia idän tiimiin, joka toimii Herttoniemen sairaalan tiloissa. Asiakaskäyntien välimatkat voivat olla pitkiä, joten autolla ajo ei saisi olla vieras asia. Vaihtoehtoisesti voit myös käyttää julkisia kulkuvälineitä, polkupyöriä tai sähköpolkupyöriä. Työtä tehdään kahdessa vuorossa klo 7-22 välillä vuoden jokaisena päivänä.

Kutsumme haastatteluun ensisijaisesti sähköpostilla, rekrytointiin osallistuu myös henkilöstöämme. Tarjoamme sinulle Helsingin kaupungin monipuoliset henkilöstöedut sekä työsuhdeasunnon, jossa saat asua koko työsuhteesi ajan. Jätä hakemuksesi osoitteessa helsinkirekry.fi.

Vallitsevan tilanteen vuoksi ensimmäinen haastattelu toteutetaan videoyhteyden kautta Skypen tai Teamsin välityksellä. Mikäli videoyhteys ei ole mahdollinen, haastattelu voidaan käydä puhelimitse. Hakija tavataan kuitenkin kasvokkain ennen valintapäätöksen tekemistä.

Kelpoisuusehto:

Sairaanhoitajan ammattikorkeakoulututkinto tai aiempi opistotason tutkinto tai erikoissairaanhoitajan tutkinto tai terveydenhoitajan tai kätilön tutkinto, johon sisältyy laillistus sairaanhoitajaksi.
Tehtävässä edellytetään terveydenhuollon ammattihenkilöstä annetun lain 559/1994 mukaista laillistusta Suomessa.

Kielitaitovaatimuksena on suomen kielen hyvä suullinen ja tyydyttävä kirjallinen taito.

Ennen valintapäätöstä hakijan on esitettävä työterveyshuollon arvio edellytyksistään hoitaa työhön kuuluvia tehtäviä.

Luemme eduksi:

Pegasos-osaamisen ja kotihoidon tuntemuksen, ajokortin ja ajotaidon sekä kokemuksen monialaisessa tiimissä toimimisesta.
YhteystiedotTs. Palveluvastaava Jukka Panula p. 09 310 27954, jukka.panula@hel.fi
Työpaikan osoiteKettutie 8, 00800 HELSINKI
Palkkaus2686,80 e/kk
Työ alkaa10.08.2020, 10.8.2020 tai sopimuksen mukaan
Työaika2-vuorotyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy24.07.2020 klo 12:00
Jätä hakemushttps://www.hel.fi/rekry/fi/avoimet-tyopaikat/rekry-ilmoitus-V31?id=SOTE-03-681-20
Ilmoitus jätetty09.07.2020
Ilmoitusnumero10396148
Työnantajan viiteSOTE-03-681-20

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

25 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin