Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Henkilökohtainen avustaja

Huhtanen Ronja Kela

Haetaan vapaa-ajan avustajaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Työnkuvaan kuuluu avustaminen virallisten asioiden kuten kuntoutus/kela/asuntohakemusten ym täyttämisessä ja hakemisessa. Vaateostoksilla, sekä muissa ei-päivittäisostoksissa sekä uusissa paikoissa liikkumisessa. Yhteistyö muiden avustajien, lähipiirin sekä muun verkoston kanssa. Tarvittaessa muiden avustajien tuuraus.

Avustajaa hakee Ronja, 31 vuotias CP-vammainen nuori nainen. Olen sosiaalinen, aluksi hieman ujo, mutta huumorintajuinen. Käyn mielelläni keikoilla, ja olen opiskellut amk tutkintoa kulttuurituottajaksi. Haluaisin jatkaa uinti harrastusta, kunhan korona rajoitukset sen sallivat. Olen jäämässä eläkkeelle, joten vapaa-ajan tapahtumien tärkeys korostuu arjessa. Pidän suomalaisesta musiikista, elokuvista sekä teatterista. Asun kannelmäessä, mutta työ liikkuu mukani pääosin PK-alueella.

Työhön koulutetaan, joten aiempi kokemus ei vaadittua, mutta aiempi kokemus katsotaan eduksi samoin Kelan toimintojen tuntemus. Edellinen avustaja koeajan aikana tavoitettavissa työhön liittyen.

Hakijalla oltava hyvät suomenkielen kirjoitus sekä puhetaidot.
YhteystiedotLisätietoja s-postilla Ronjalta, ilonaronja89@gmail.com tai soittaen tämän hetkiseltä avustajalta (Ronja ei vastaa tuntemattomiin numeroihin) Noora Jalova, 045 116 1390.

Hakiessa kirjoita vapaamuotoinen hakemus ja liitä mukaan CV. Hakemukset Ronjan s-postiin.
PalkkausHETA TES
Työkokemusei lainkaan - 1v
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaikamuu osa-aikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy31.08.2020
Ilmoitus jätetty29.05.2020
Ilmoitusnumero10361507

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

45 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin