Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Uimahallityöntekijöiden sijaisuuksia

Janakkalan kunta Janakkala

Uimahallityöntekijöitä Tervakosken uimahalliin. Löytyykö sinulta pätevyyttä uinninvalvontaan, uimaopetukseen tai kahvilatyöskentelyyn? Oletko kiinnostunut sijaistamaan tuntityönä?

Tervakosken uimahalli on viihtyisä pieni uimahalli, jossa pääset työskentelemään pienessä työyhteisössä. Sijaistuksissa sinut perehdytetään tehtävään ennen työvuoron alkua ja lisäksi käytössä on työohjeet, joita seuraamalla pärjää hyvin vuoron alusta loppuun.

Toimen pätevyysvaatimukset:
-Uinninvalvontaan ja uimaopetukseen
-Uinninvalvojan kurssi, uimaopettajankurssi

Eduksi katsotaan:
- aikaisempi työkokemus vastaavissa tehtävissä
- kokemus asiakaspalvelutyöstä
Tehtävään palkattavan henkilön tulee olla 18 vuotta täyttänyt. Lisäksi vaaditaan ennen palvelussuhteen alkamista uinninvalvojan testiuinnin hyväksytty suorittaminen.

Uimahallityöntekijä työskentelee uimahallin kahviossa ja lipunmyynnissä. Tehtävään edellytetään soveltuvaa toisen asteen ammattitutkintoa tai käytännön kokemuksella hankittua ammattitaito.
Eduksi katsotaan:
- hygieniapassi
- aikaisempi työkokemus vastaavissa tehtävissä
- kokemus asiakaspalvelutyöstä
- kokemus kassatyöskentelystä

Lisäksi toivomme oma-aloitteisuutta, vastuunottokykyä sekä reippautta kohdata eri-ikäisiä asiakkaita. Hyvät ensiaputaidot katsotaan eduksi.

Testiuinnin suoritus: http://www.suh.fi/files/1316/Uinninvalvojan_testiuinti_2015.pdf

Haastatteluja suoritetaan hakuaikana ja sijaistuksia täytetään heti tarpeen tullen sopivan työntekijän löydyttyä.
WWW-osoitehttp://www.janakkala.fi
Yhteystiedotliikuntapäällikkö Inkeri Jortikka, 03 680 1800, inkeri.jortikka@janakkala.fi
Työpaikan osoiteJuttilantie 1, 14200 TURENKI
PalkkausKVTES:n mukainen.
Työ alkaasopimuksen mukaan
Työaika2-vuorotyö, Yleistyöaika 38,75h/vko
Työn kesto1 - 3 kk, määräaikainen
Haku päättyy31.05.2019 klo 23:59
Jätä hakemushttp://www.kuntarekry.fi/tyoavain/228135/fi_FI
Ilmoitus jätetty15.04.2019
Ilmoitusnumero9930745
Työnantajan viite228135

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

4 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin