Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Päätoiminen tuntiopettaja, uskonto

Jyväskylän kaupunki Jyväskylä

Suomen vanhin suomenkielinen opettajankoulutuslaitos, yliopiston muut tieteenalat sekä muut oppilaitokset kouluttavat opetusalan ammattilaisia, joista monet ovat jääneet ja vielä useammat haluaisivat jäädä Jyväskylään töihin. Voi hyvällä syyllä sanoa, että meillä Jyväskylän kaupungin perusopetuksessa koulujen henkilökunta on maan huippua. Meille erityisen tärkeitä asioita opetustyössä ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa.

Nyt haemme

USKONNON PÄÄTOIMISTA TUNTIOPETTAJAA

perusopetuksen määräaikaiseen tehtävään ajalle 10.8.2020-31.7.2021 Kilpisen yhtenäiskouluun. Tehtävään kuuluu myös yhteiskuntaopin opetusta.

Kilpisen yhtenäiskoulu on reilun 600 oppilaan ja 60 henkilökunnan jäsenen koulu, joka sijaitsee Kukkumäellä, keskussairaalan ja Hipposhallin läheisyydessä. Koulu on 1-6 luokkien osalta 1-sarjainen ja 7-9 luokkien osalta 7-sarjainen. Koulussa on kaksi erikoisluokkaa, musiikki- ja urheiluluokat, 7., 8. ja 9. luokka-asteella. Koulun toimintakulttuurissa arvostetaan erityisesti yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja. Opettajien välinen yhteissuunnittelu sekä samanaikaisopettajuus ohjaavat oppilaiden kasvun ja oppimisen tukemista.

Eduksi katsomme yhteiskuntaopin aineenopettajan kelpoisuuden ja monipuoliset tvt-taidot.

Kelpoisuusehto on opetushenkilöstön kelpoisuuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti (OVTES). Tehtävässä käytetään koeaikaa.

Valitun on toimitettava 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) tarkoittama rikosrekisteriote, joka ei saa olla 6 kuukautta vanhempi.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.
WWW-osoitehttp://www.jyvaskyla.fi
Yhteystiedotajalla 3.-10.7.2020 rekrytointi@jkl.fi
Työpaikan osoite40100 JYVÄSKYLÄ
Palkkaus.
Työ alkaa10.08.2020, 10.8.2020
Työaikaosapäivätyö
Työn kesto6 - 12 kk
Haku päättyy31.07.2020 klo 14:00
Jätä hakemushttp://www.kuntarekry.fi/tyoavain/JYV-54-683-20/fi_FI
Ilmoitus jätetty03.07.2020
Ilmoitusnumero10391206
Työnantajan viiteJYV-54-683-20

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

33 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin