Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Tuote-esittelijä

Kotivuori Oy Tampere

Haemme konsulenttia tuote-esittelyihin Tampereelle ja lähialueelle.

Olet etsimämme henkilö, mikäli asiakaspalvelu on sinun juttusi. Ymmärrät, että asiakkaitasi ovat sekä kauppa että kuluttaja ja molempien palvelu toimeksiantajan toivomalla tavalla onnistuu sinulta luontevasti. Tiedät, että hyvään tuote-esittelyyn kuuluu olennaisena osana myös tuotteiden myyminen ja päivän päätteeksi työpäivästä raportointi. Hoidat tilanteen kuin tilanteen iloisella asenteella, etkä säikähdä vaihtuvia tuotteita. Muistat, että edustat aina myös yritystä, jonka tuotteita esittelet ja haluat tuoda positiivisen kuvan siitä myös muille.

Työ on keikkaluonteista ja sijoittuu pääsääntöisesti torstai-lauantaipäiviin.

Promosmart Oy on perustettu vuonna 2009 palvelemaan kauppaa ja kaupan alan tavarantoimittajia. Toimeksiantajamme ovat tunnettuja koti- ja ulkomaisia yrityksiä, joiden kasvoina kuluttajiin ja asiakkaisiin päin toimimme. Tavoitteenamme on olla alan luotettavin kumppani ja ykkösvaihtoehto myynnin kasvattamiseksi.
Yhteystiedotlilli@promosmart.fi
Työpaikan osoite33100 TAMPERE
PalkkausSopimuksen mukaan
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaikamuu osa-aikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy31.08.2019 klo 16:00
Jätä hakemuslilli@promosmart.fi
Ilmoitus jätetty05.08.2019
Ilmoitusnumero10050326

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

16 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin