Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Henkilökohtainen avustaja

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Kaarina

Lounais-Suomen Avustajakeskus/LSLY ry (www.avustajakeskus.fi) välittää henkilökohtaisia avustajia vammaisille työnantajille. Avustajan valinnasta päätttää työnantaja itse.

Vuonna -55 syntynyt toimelias liikuntarajoitteinen nainen etsii itselleen avustajaa. Työtehtäviin kuuluu asiakkaan avustamista päivittäisissä toimissa, kuten pesuissa, hiusten laitossa, ruoan esillelaitossa, tavaroiden nostoissa jos liian ylhäällä yms. Lisäksi työhön kuuluu erilaisilla asiointikäynneillä avustaminen. Avustajalta toivotaan jonkinnäköistä urheilutaustaa, sillä työnkuvaan kuuluu myös pienimuotoisesti jumppaliikkeissä avustaminen. Työ ei sisällä wc-avustamista.

Avustajalla tulee olla auto, sillä perille ei kulje julkinen liikenne. Työajat ovat arkisin ma-pe, noin 4h/päivä, pääsääntöisesti alkaen klo 8-9. Työ alkaa sopivan avustajan löydyttyä, kuitenkin viimeistään 10.8.
Työsuhteessa noudatetaan henkilökohtaisia avustajia koskevaa valtakunnallista työehtosopimusta soveltuvin osin.
WWW-osoitehttp://www.avustajakeskus.fi
YhteystiedotVapaamuotoinen hakemus sari.nikula@avustajakeskus.fi. Viite KA114.
Työpaikan osoite20760 PIISPANRISTI
Palkkaus11,09 €/h
Työkokemusei lainkaan - 1v
Työ alkaa10.8.2020
Työaikamuu osa-aikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy15.08.2020 klo 23:00
Ilmoitus jätetty08.07.2020
Ilmoitusnumero10395038

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

36 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin