Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Henkilökohtainen avustaja

Med Group Oy Mikkeli

Haemme Essote:n alueelle

HENKILÖKOHTAISTA AVUSTAJAA

Tule mukaan tekemään merkityksellistä työtä ja olemaan tukena asiakkaidemme arjessa ja elämän käänteissä. Tarjoamme itsenäisen työpaikan vastuullisessa, täysin kotimaisessa yrityksessä sekä Tradeka-konsernin henkilöstöedut.

Työtä tehdään pääsääntöisesti asiakkaan kotona ja työtehtävät vaihtelevat asiakkaiden yksilöllisten tarpeiden mukaan. Avustat asiakasta selviytymään niissä tehtävissä, jotka hän muuten tekisi itse, mutta ei vammansa tai sairautensa takia siihen pysty. Avustat esimerkiksi päivittäisissä arjen askareissa (kuten siivous, ruuanlaitto, pyykinpesu, pukeutuminen) tai harrastuksissa ja päivittäisissä toimissa kodin ulkopuolella (esimerkiksi kaupassa käynti, asiointi, harrastuksissa käynti).

Työaikoihin ja -määriin voit itse vaikuttaa, huomioimme työvuorojen suunnittelussa toiveesi ja elämäntilanteesi. Työtä tehdään päivä- että iltavuoroissa kaikkina viikonpäivinä.

Henkilökohtaisen avustajan työhön ei ole tutkintovaatimusta. Voit siis hakea tehtävää, vaikka sinulla ei vielä olisi työkokemusta vastaavista tehtävistä, mutta asenteesi ja työskentelytapasi sopivat henkilökohtaisen avustajan työhön. Arvomme luotettavuus, ystävällisyys ja joustavuus näkyvät päivittäisessä työssämme. Uudet avustajat perehdytetään työtehtäviinsä.

ONNI hoivan henkilökohtaisena avustajana teet
Merkityksellistä työtä: työsi avulla apua ja hoitoa tarvitseva ihminen voi elää kotonaan omannäköistä, täyttä elämää.
Elämäntilanteesi mukaan joustavaa työtä: meillä on mahdollisuus tehdä joustavasti työtä erilaisissa rooleissa ja elämänvaiheissa.
Töitä osana kehittyvää ja kasvavaa yhteisöä: ONNI hoiva on kasvava ja kehittyvä yhteisö, jossa on mahdollisuuksia kehittyä ja kasvaa hoiva-alan osaajana. Saat käyttöösi Tradeka-konsernin henkilöstöedut.

Liity ammattitaitoiseen ja energiseen joukkoomme ja tule rakentamaan hyvää elämää yhdessä! Jätä hakemuksesi osoitteeseen sirpa.meronen@onnihoiva.fi tai tiina.narhi@onnihoiva.fi

Hakuaika päättyy 19.6.2020, mutta haastattelemme hakijoita jo ennen hakuajan päättymistä.

Meillä Med Groupissa sinulla on ONNI tehdä merkityksellistä työtä ja kasvaa sen mukana. Med Group on kotimainen, nopeasti kasvava sosiaali- ja terveydenhuoltoalan palveluyritys, joka tunnetaan nimellä ONNI. Yrityksemme omistaa suomalainen Tradeka-Yhtiöt Oy. Päätoimialamme ovat hoivapalvelut, ensihoito sekä hammaslääkäri- ja lääkäripalvelut julkiselle terveydenhuollolle. Meillä työskentelee keskimäärin 4200 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista liikevaihtomme ollessa yli 70 miljoonaa euroa. Palvelemme asiakkaitamme, niin kuluttaja- kuin kunta-asiakkaitamme, suurella sydämellä. Missiomme on auttaa ihmisiä elämään omannäköistä, täyttä elämää. Lue lisää: www.onnihoiva.fi

ONNI on omannäköistä, täyttä elämää!
WWW-osoitehttps://www.onniterveys.fi
YhteystiedotSirpa Meronen p. 044 5223579, sirpa.meronen@onnihoiva.fi
Tiina Närhi p.044 7008754, tiina.narhi@onnihoiva.fi
Työpaikan osoite50100 MIKKELI
PalkkausTES:n mukainen
Työkokemusei lainkaan - 1v
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaikamuu osa-aikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta, Sopimuksen mukaan
Ilmoitus jätetty29.05.2020
Ilmoitusnumero10361322

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

45 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin