Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Linja-autonkuljettajia Helsinkiin

Oy Pohjolan Liikenne Ab Helsinki

Pohjolan Liikenne on luotettava ja vastuuntuntoinen työnantaja. Henkilöstömme koostuu joukkoliikenteen ammattilaisista ja tavoitteenamme on olla alan halutuin työnantaja. Kehitämme jatkuvasti osaamistamme, johtamistamme ja toimintamalleja. Työllistämme yli 1200 joukkoliikenteen ammattilaista ja kuljetamme vuodessa noin 35 miljoonaa asiakasta kaupunkien sopimusliikenteessä ja lähiliikenteessä. Kalustoomme kuuluu yli 550 linja-autoa. Aloitimme laajamittaisen sähköbussiliikennöinnin ensimmäisenä Suomessa vuonna 2019 kun otimme käyttöön 38 uutta sähköbussia.

Sinäkin voit olla osa Pohjolan Liikenteen tulevaisuutta, sillä toimintamme laajentuessa haemme kaupunkiliikenteen linja-autonkuljettajia vakituiseen työsuhteeseen Helsinkiin, Pasilan varikolle. Työt alkavat joustavasti valittujen henkilöiden toiveet huomioiden, aikavälillä touko-, elokuu, kuitenkin viimeistään 5.8.2020.

Olit sitten vastavalmistunut tai jo kokeneempi kuljettaja, olet lämpimästi tervetullut Pohjolan Liikenteen linja-auton kuljettajaksi, jos

- Sinulla on D-ajokortti sekä voimassa oleva linja-autonkuljettajan ammattipätevyys
- Ajotapasi on rauhallinen ja turvallinen
- Haluat omalla työpanoksellasi tehdä asiakkaidemme matkasta viihtyisän
- Pystyt työskentelemään palveluammatissa suomen kielellä
- Pystyt työskentelemään epäsäännöllisessä 3-vuorotyössä

Linja-autolla ajaminen on mukavaa ja vaihtelevaa asiakaspalvelua. Omalta osaltamme haluamme tarjota parhaat mahdolliset edellytykset työssäsi menestymiseen sekä mahdollisuuden kehittää edelleen ammattitaitoasi. Modernin kalustomme lisäksi tarjoamme työntekijöillemme

- HSL matkakortin henkilökuntahintaan
- Eazybreak liikunta- ja kulttuuriedun sekä kuntosalin Pasilan varikolla
- Edulliset loma-asunnot, mm. Levillä, Saimaalla, Espanjassa ja Kreetalla
- Yksityisen työterveyshuollon

Noudatamme palkkauksessa linja-autohenkilökunnan työehtosopimusta. Tehtäviin valittaville henkilöille voidaan tehdä työhöntulotarkastuksen yhteydessä huumausaineseula työterveyshuollossa.

Lisätietoja antaa liikennepäällikkö Kai Lehtonen (Helsinki), p. 040 8623712 tai sähköpostilla kai.lehtonen@pohjolanliikenne.fi.

Mikäli kiinnostuit työpaikasta, jätäthän hakemuksen oheisen hakulomakkeen kautta, niin olemme sinuun mahdollisimman pian yhteydessä. Jätä hakemuksesi viimeistään 2.3.2020.
Yhteystiedotkai.lehtonen@pohjolanliikenne.fi
Työpaikan osoiteVeturitie 17, 00240 HELSINKI
PalkkausLinja-autoalan TES
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaika3-vuorotyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy02.03.2020 klo 23:59
Hakulomakkeen WWW-osoitehttps://vrgroup.rekrytointi.com/paikat/?o=A_A&jid=1710&jbid=8#form_start
Ilmoitus jätetty03.02.2020
Ilmoitusnumero10252374
Työnantajan viite1710

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

14 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin