Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Gerontologinen sosiaalityöntekijä

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Lahti

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä uudistamme rohkeasti alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Etsimme joukkoomme hyvinvoinnintekijöitä.

Haemme ikäihmisten SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄ vakituiseen virkaan asiakasohjauksen yksikköön, Lahteen.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ikääntyneiden palveluiden lähtökohtana on tukea ikääntyneiden omia voimavaroja ja osallistumista omaan elämäänsä. Tavoitteena on tukea kotona asuvia ikääntyneitä elämänlaadun ja toimintakyvyn ylläpitämisessä. Teknologia ja sähköiset palvelut tukevat arjessa selviytymistä.

Tulet työskentelemään vanhusten palvelujen sosiaalityössä - tuet, ohjaat ja neuvot ikääntyneiden sosiaalisissa ongelmissa. Asiakkainasi on yli 65-vuotiaita erityistä tukea tarvitsevia henkilöitä, joiden palveluntarpeen määrittelet. Sinä, joka haluat vaikuttaa ikäihmisten sosiaaliseen hyvinvointiin, olet tässä työssä omimmillasi. Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen sosiaalityö edellyttää monialaista asiantuntijayhteistyötä ja yhteistyöverkostoja on paljon.

Gerontologisen sosiaalityön energisessä tiimissämme on kuusi sosiaalityöntekijää ja kolme sosiaaliohjaajaa. Toivomme sinulta itsenäistä työotetta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä tiimityötaitoja. Toivomme, että haluat olla mukana kehittämässä työtämme. Tarjoamme mahdollisuuden etätyöhön ja kouluttautumiseen. Ammattitaitoinen tiimi ja esimies tukevat sinua työssäsi.

Edellytämme sinulta sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) määrittelemää sosiaalityöntekijän kelpoisuutta. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää tilapäisesti sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun. Ajokortti ja oman auton käyttö välttämätön.

Kiinnostuitko? Kysy lisää!
WWW-osoitehttp://www.phhyky.fi
YhteystiedotJohtava sosiaalityöntekijä Pasi Ilonen
puh. 044 482 0047
(Tavoitettavissa 27.5. jälkeen)
Työpaikan osoiteAleksanterinkatu 18, 15140 LAHTI
PalkkausSoveltuva KVTES
Työ alkaa29.06.2020, sopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy14.06.2020 klo 23:59
Jätä hakemushttp://www.kuntarekry.fi/tyoavain/PHHYKY-12-276-20/fi_FI
Ilmoitus jätetty22.05.2020
Ilmoitusnumero10354419
Työnantajan viitePHHYKY-12-276-20

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

5 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin