Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Psykologi, perheneuvola

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Lahti

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä uudistamme rohkeasti alueen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Etsimme joukkoomme hyvinvoinnintekijöitä!

Haemme PSYKOLOGIA määräaikaiseen työsuhteeseen perheneuvolaan, Lahteen. Määräaikaisuus alkaa sopimuksen mukaan ja kestää 31.7.2021 asti.

Tehtävä sijoittuu työsuhteen alussa kasvatus- ja perheneuvolaan. Yksikön toimintaa uudistetaan tällä hetkellä niin tilojen kuin toimintatapojen osalta. Uudessa palvelumallissamme alaikäisten perustason mielenterveys- ja perheneuvolapalveluita suunnitellaan samassa yksikössä toteutettavaksi. Tavoitteenamme on asiakaslähtöisyys, moniammatillinen asiantuntijuus ja sote-integraatio läpi palveluiden. Olemme osa Lahden ydinkeskustaan tulevaa perhekeskusta, jonne keskitetään alueen lapsiperhepalveluita. Yhteiset toimitilat mahdollistavat yhteistyön lisäämisen yli yksikkörajojen.

Tarjoamme sinulle osaavan työyhteisön tuen sekä innostavan ja monipuolisen työn lapsiperheiden parissa. Tarvittaessa sinun on myös mahdollista saada mentori työryhmästämme. Työtehtäviisi kuuluvat lapsen ja perheiden tutkimukset, hoidollinen työskentely sekä lapsen kasvuympäristön ohjaus ja neuvonta. Työssä tehdään yhteistyötä lapsen ja perheiden arkiverkostojen kanssa. Psykologi toimii myös erilaisissa asiantuntijatehtävissä konsultaatioapuna.

Toivomme sinulla olevan kokemusta lapsiperheiden kanssa työskentelystä. Työ edellyttää hyviä vuorovaikutus- ja tiimityöntaitoja sekä kehittämismyönteisyyttä. Arvostamme lisäkoulutusta lapsiperheiden kanssa käytettäviin tutkimus- ja hoitomenetelmiin.

Edellytämme sinulta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukainen psykologin laillistuksen sekä tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Kiinnitämme valinnassa huomiota kelpoisuuden lisäksi henkilön soveltuvuuteen. Valitun tulee esittää ennen työsuhteen alkua lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Pätevien hakijoiden puuttuessa otamme huomioon myös valmistuvat opiskelijat.

Tule mukaan kehitysmyönteiseen ja toimeen tarttuvaan työryhmäämme!

Laitathan hakemuksesi mahdollisimman pian, palkkaamme heti sopivan sijaisen löydyttyä.
WWW-osoitehttp://www.phhyky.fi
YhteystiedotTulosyksikköpäällikkö Nina Viholainen
puh. 044 440 6558
nina.viholainen@phhyky.fi
Työpaikan osoiteAleksanterinkatu 18, 15140 LAHTI
PalkkausSoveltuva KVTES
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kesto6 - 12 kk
Haku päättyy30.09.2020 klo 23:59
Jätä hakemushttp://www.kuntarekry.fi/tyoavain/PHHYKY-13-228-20/fi_FI
Ilmoitus jätetty16.09.2020
Ilmoitusnumero10461726
Työnantajan viitePHHYKY-13-228-20

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

9 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin