Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Operations Manager

Pd Personnel Development Oy Ltd Helsinki

Vahvassa kasvussa oleva kansainvälinen pohjarakentamisen erikoisurakoitsija kehittää ja toteuttaa kustannustehokkaita ratkaisuja vaativien geoteknisten ongelmien ratkaisemiseen globaaleilla markkinoilla tavoitteenaan olla oman alansa selkeä markkinajohtaja aivan lähivuosina. Asiakkaitamme ovat paitsi kotitaloudet myös kaupat, tehtaat, logistiikkakeskukset ja muut kaupallisen sektorin toimijat sekä vaativat julkisen infrasektorin eri toimijat. Yritys sekä sen tuotteet ovat markkinoilla laajasti tunnettuja ja näyttöä menestyksekkäästä liiketoiminnasta on useiden vuosien ajalta kansainvälisillä markkinoilla.

Haemme nyt

Operations manageria

vastaamaan Pohjoismaiden sekä Kiinan projektien tuloksellisesta johtamisesta.

Tehtävässä tulet vastaamaan Pohjoismaiden ja Kiinan projektien johtamisesta. Tulet vastaamaan projektien kokonaisvaltaisesta läpiviemisestä työn suunnittelusta tiimisi suorituksen johtamiseen. Päivittäisiin tehtäviisi kuuluu työn tehokkuuden ja turvallisuuden varmistaminen, asiakkuuksien hallinta, resurssien allokointi ja yhteydenpito alihankkijoihin. Lisäksi kehität yrityksen tuote- ja palvelukokonaisuuksia yhdessä muiden osastojen kanssa sekä koulutat tiimiäsi.

Etsimällämme henkilöllä on useamman vuoden kokemus vastaavista tehtävistä kansainvälisessä ympäristössä. Omaat vahvan teknisen ymmärryksen, tunnet alan markkinat sekä sinulla on kokemusta ihmisten ja projektien tuloksellisesta johtamisesta. Kommunikoit sujuvasti englanniksi - ruotsin kieli katsotaan eduksi. Tehtävä edellyttää viikoittaista matkustamista Pohjoismaissa sekä noin 5-10 matkaa Kiinaan vuosittain. Toimipisteesi on ensisijaisesti pääkaupunkiseudulla, mutta vaihtoehtoisesti muitakin sijaintivaihtoehtoja on tarjolla.

Sinulle tarjoamme aidosti mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän kansainvälisessä ympäristössä sekä kilpailukykyiset edut. Tartu haasteeseen!
WWW-osoitehttp://www.personnel.fi
YhteystiedotLisätietoja tästä tehtävästä saat soittamalla PERSONNEL GROUP, Research Consultant Ella Raskila p. 050 595 9350.
Työpaikan osoite00100 HELSINKI
PalkkausSopimuksen mukaan
Työn luonneRekrytointitoimeksianto
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy22.07.2018
Jätä hakemusLähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 22.7.2018 mennessä kotisivujemme www.personnel.fi kautta.
Hakulomakkeen WWW-osoitehttp://www.personnel.fi
Ilmoitus jätetty25.06.2018
Ilmoitusnumero9625618

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

24 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin