Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Lupa-asiantuntija

Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tampere

TYÖPAIKAN ESITTELY
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Toiminta vaikuttaa alueiden elinvoimaisuuteen, elinkeinoelämän menestystekijöihin ja ihmisten hyvinvointiin.

Pirkanmaan ELY-keskus on yksi 15:sta alueellisesti toimivasta ELY-keskuksesta. ELY-keskusten asiakkaita ovat alueella asuvat, toimivat ja liikkuvat ihmiset, yritykset ja yhteisöt - kaikki, joihin keskusten toiminta ja palvelut vaikuttavat joko suoraan tai välillisesti. Asiakkaiden tarpeet muodostavat keskusten toiminnan lähtökohdan.
Työpaikan tiedot: Pirkanmaan ELY-keskus Yliopistonkatu 38 33100 TAMPERE

TEHTÄVÄN KUVAUS
Pirkanmaan ELY-keskuksessa liikennevastuualueella valtakunnallisesti keskitetyssä asiakaspalveluyksikössä on haettavana lupa-asiantuntijan määräaikainen tehtävä keskitettyyn luparyhmään. Haemme henkilöä joka tulisi ensisijaisesti käsittelemään johtojen sijoitus- ja erikoiskuljetuslupia.

Luparyhmässä käsitellään ja päätetään myös laaja joukko muita tienpidon lupatehtäviä koko maan osalta. Näitä ovat muun muassa liittymä- ja työluvat sekä myyntitoimintaan, tilapäisiin tapahtumiin ja vesihuoltoon liittyvät luvat.

Lupa-asiantuntijan tehtävänä on sovittaa yhteen asiakkaan ja tienpidon tarpeet.

Tehtäviin kuuluu lupien käsittely, lupa-asioiden asiantuntijatehtävät ja viranomaistoiminnan kehittämistehtävät. Valtakunnallisessa toiminnossa pääsee hyödyntämään myös kielitaitoa.

Tehtävän sijoituspaikka on ensisijaisesti Tampere, mutta myös muut ELY-keskusten toimipisteet voivat tulla kyseeseen.


VAATIMUKSET
Tehtävään soveltuvaa teknistä loppututkintoa (esimerkiksi rakennusmestari, insinööri, tekniikan kandidaatti, diplomi-insinööri) infra-alalta. Tehtävässä odotetaan myös hyvää yhteistyökykyä, asiakaspalveluhenkisyyttä, neuvottelutaitoa, valmiutta uusien asioiden opiskeluun ja aktiivista suhtautumista kehittyvään toimintaan. Erityinen painoarvo on ryhmätyötaidoilla, koska työtä tehdään erilaissa tiimeissä.
Tehtävän hoitamiselle on eduksi tie- ja liikennealan osaaminen sekä valtionhallinnon tuntemus.
Tehtävän hoitamiseksi tarvitaan riittävää suullista ja kirjallista taitoa (suomi, ruotsi ja englanti).

Tehtävä sijoittuu ELY-keskuksen palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle E08. Palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta 2 822,79 euroa/kk sekä henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvasta palkanosasta (5 - 45 %). Palkkauksessa otetaan huomioon palkkausjärjestelmän siirtymäkauden säännökset.

Työantajan tukema lounas- ja kulttuurietu.

Tehtävien väliaikainen hoitaminen. tai sopimuksen mukaan. Koeaika 3 kk.
Liukuva työaika
Määräaikainen (yli 12 kk).
Virka on viraston yhteinen.
ID: 32-94-2019
WWW-osoitehttp://www.ely-keskus.fi/pirkanmaa
YhteystiedotPetteri Pietilä, Lupapäällikkö, 0295 036 281, petteri.pietila@ely-keskus.fi
Sirkka Lahtinen, Yksikön päällikkö, 0295 036 256, sirkka.lahtinen@ely-keskus.fi
Työpaikan osoite33100 TAMPERE
Työ alkaa11.03.2019, tai sopimuksen mukaan. Koeaika 3 kk.
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta, Määräaikainen.
Haku päättyy21.02.2019 klo 16:15
Jätä hakemusInternet: https://haku.valtiolle.fi/Public/Apply.aspx?guidAssignment=606d5552-7f0c-4fd6-b525-085dfe3b887f
Voit hakea työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksen oheiseen osoitteeseen. Hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta.
Postitse: Kirjaamo KEHA-keskus PL 1000 50101 Mikkeli
Ilmoitus jätetty08.02.2019
Ilmoitusnumero9846662
Työnantajan viite48540

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

8 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin