Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Maksatusasiantuntija

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kajaani

TYÖPAIKAN ESITTELY
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset kehittävät ja tukevat alueillaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää hyvinvointia yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Toiminta vaikuttaa alueiden elinvoimaisuuteen, elinkeinoelämän menestystekijöihin ja ihmisten hyvinvointiin.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on yksi 15:sta alueellisesti toimivasta ELY-keskuksesta. ELY-keskusten asiakkaita ovat alueella asuvat, toimivat ja liikkuvat ihmiset, yritykset ja yhteisöt - kaikki, joihin keskusten toiminta ja palvelut vaikuttavat joko suoraan tai välillisesti. Asiakkaiden tarpeet muodostavat keskusten toiminnan lähtökohdan.


TEHTÄVÄN KUVAUS
Tehtävänkuvaan sisältyy ensisijaisesti Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien kehittämishankkeiden maksatushakemusten käsittely, maksatushakemuksessa esitettyjen toimenpiteiden ja kustannusten tukikelpoisuuden tarkastaminen, maksatuspäätösten valmistelu ja esittely, hankkeisiin paikan päällä tehtävät varmennukset sekä maksatukseen liittyvät toimistotehtävät. Tehtävänkuvaan voidaan tarvittaessa sisällyttää myös muiden rahastojen ja tukimuotojen maksatustehtäviä.

Tehtävän sijoituspaikka on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maksatus- ja tarkastusyksikkö, Kajaanin toimipiste. Maksatus- ja tarkastusyksikön toimialue kattaa koko Pohjois-Suomen (Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu, Lappi) sekä valtakunnallisten kehittämishankkeiden osalta koko Suomen.


VAATIMUKSET
Tehtävän menetyksellinen hoitaminen vaatii hyviä asiakaspalvelu- ja yhteistyö-taitoja, omatoimisuutta, organisointikykyä sekä paineensietokykyä. Lisäksi tehtävässä tarvitaan tuntemusta EU-rahoituksesta, hankehallinnoinnista ja tuki-säädöksistä. Tehtävässä tarvitaan myös taloushallinnon osaamista ja kirjanpidon tulkintataitoa sekä ATK-järjestelmien sujuvaa käyttötaitoa. Maksatushakemukset käsitellään sähköisessä järjestelmässä.
Eduksi katsotaan soveltuva, esim. kaupallisen alan koulutus, elinkeino-, liikenne- ja ympäristöhallinnon tuntemus sekä kokemus rakennerahasto- ja/tai muiden vastaavanlaisten maksatustehtävien hoitamisesta.
Suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen ilmaisutaito.

Tehtävä sijoittuu ELY-keskuksen palkkausjärjestelmässä vaativuustasolle E7. Palkka muodostuu tehtäväkohtaisesta palkanosasta 2617,96 euroa/kk sekä henkilökohtaiseen suoritukseen perustuvasta palkanosasta (5 45 %). Palkkauksessa otetaan huomioon palkkausjärjestelmän siirtymäkauden säännöksestä.
Työantajan tukema lounas- ja kulttuurietu

tai sopimuksen mukaan
Liukuva työaika
Vakinainen.
Virka on viraston yhteinen.
ID: 32-100-2019
WWW-osoitehttp://www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa
YhteystiedotMarja-Liisa Kivilompolo, Yksikön päällikkö, 0295 038 179, marja-liisa.kivilompolo@ely-keskus.fi
Työpaikan osoite87100 KAJAANI
Työ alkaa01.04.2019, tai sopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta, Vakinainen.
Haku päättyy25.02.2019 klo 16:15
Jätä hakemusInternet: https://haku.valtiolle.fi/Public/Apply.aspx?guidAssignment=ef82da81-15cc-4b31-9bc1-acf9d9e0291b
Voit hakea työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksen oheiseen osoitteeseen. Hakemuksessa ja kirjekuoressa tulee mainita haettavan tehtävän ID. Hakemuksia ei palauteta.
Postitse: KEHA kirjaamo PL 1000 50101 MIKKELI
Ilmoitus jätetty08.02.2019
Ilmoitusnumero9846832
Työnantajan viite48557

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

8 päivää sitten

Hae työpaikkaa
Takaisin