Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Sairaanhoitaja

Riihimäen kaupunki Riihimäki

Riihimäen kaupungilla on haettavana sairaanhoitajan toimi mielenterveys- ja päihdekuntoutumisyksikköön, Tiilikadulle. Tiilikadun asumisyksikkö palvelee mielenterveys- ja päihdekuntoutujia, päihderiippuvaisia sekä usein myös syrjäytyneitä asiakkaita. Tavoitteena on kuntoutuminen ja yhteiskuntaan integroituminen, joten asiakkaat tarvitsevat portaittain sovellettavaa yksilöllistä tukea arjessa selviytymisessään ja kuntoutumisessaan kohti itsenäistä elämää. Yksikkö tuottaa palveluita ympärivuorokauden. Osa asiakkaista on tehostetun palveluasumisen palvelujen tarpeessa ja saa palveluntarpeen mukaiset riittävät palvelut yksikössä. Yksikössä työskentelee sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia.

Yksikössä on vahvistettu sairaanhoitajan osaamista, asiakkaiden moninaisen palvelutarpeen turvaamiseksi. Etsimme nyt asiakaslähtöistä, yhteistyökykyistä, hyvät vuorovaikutus- ja verkostotaidot omaavaa sairaanhoitajaa tiimiimme. Arvostamme tavoitteellista ja itseohjautuvaa työryhmätyöskentelyotetta sekä kokemusta päihde- ja mielenterveystyöstä ja/tai erityisryhmien kanssa työskentelystä.

Kehitämme toimintaamme asiakkaiden osallisuuden, toimijuuden ja yhteisöllisyyden sekä yhteistyön vahvistumiseksi. Luotamme voimavaralähtöiseen ja yksilölliseen työotteeseen. Arvostamme asiakkaittemme osallisuutta omassa hoidossaan sekä heidän asiantuntijuuttaan palveluiden kehittämisessä, toteuttamisessa ja arvioinnissa.

Sairaanhoitajan työnkuva on monipuolinen ja siihen kuuluu oleellisena osana oman tiimin kuin koko päihde- ja mielenterveyspalveluiden toiminnan suunnittelua sekä kehittämiseen osallistumista yhdessä eri toimijoiden kanssa. Sairaanhoitaja vastaa osaltaan ohjaus-, hoito- ja kuntoutustyön suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista yhdessä muun työryhmän, asukkaan ja hänen verkostonsa kanssa. Lisäksi päivittäiseen työhön kuuluu asukkaiden arjenhallinnan tuki, aktivointi erilaisiin toimintoihin ja tiivis verkostoyhteistyö muiden hoito- ja kuntoutustahojen sekä eri palvelujen tuottajien kanssa.

Kelpoisuusehtona on laillistettu sairaanhoitaja AMK tai alan aikaisempi opistotasoinen tutkinto ja terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen kelpoisuus. Tehtävään valittavalta edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa. Tehtävään kuuluvaan työhöntulotarkastukseen sisältyy huumausainetestaus.

Eduksi luetaan suuntautuneisuus mielenterveys- ja päihdetyöhön/psykiatriaan ja aikaisempi kokemus päihde,- mielenterveys ja/tai psykiatristen kuntoutujien parissa työskentelystä.

Palkka 2525,14 euroa/kk, lisäksi mahdollinen aikaisempaan työkokemukseen perustuva lisä sekä työn jatkuessa henkilökohtainen työn vaativuuden arviointi.
Haastattelut toteutetaan ja toimi täytetään sopivan hakijan löydyttyä.
WWW-osoitehttp://www.riihimaki.fi/
YhteystiedotPiia Elovaara, palveluvastaava 050 4392130 / piia.elovaara@riihimaki.fi
Haastatteluja voidaan mahdollisesti suorittaa myös hakuprosessin aikana.
Hakemukset www.kuntarekry.fi kautta. Mahdolliset paperihakemukset osoitteella Riihimäen kaupunki, Sosiaali- ja terveytoimi/Riitta Lähteenmäki, PL 125, 11101 Riihimäki
Työpaikan osoiteTiilikatu 4, 11120 RIIHIMÄKI
Palkkaus2525,14 euroa/kk
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy04.10.2020 klo 23:59
Jätä hakemushttp://www.kuntarekry.fi/tyoavain/312897/fi_FI
Ilmoitus jätetty16.09.2020
Ilmoitusnumero10461039
Työnantajan viite312897

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

9 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin