Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Oikotie yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Henkilökohtainen avustaja

Ristiharju Juha Outokumpu

Olen keski-ikäinen mies Outokummusta. Minulla on Usher Syndrooma eli perinnöllinen etenevä kuulo- näkövamma. Vammaan kuuluu putkinäkö ja todella vaikea hämäräsokeus ja häikäisy haitta. Harrastuksiini on pienestä pojasta lähtien kuulunut kalastus ja metsässä liikkuminen. Näkökyvyn ollessa parempi harrastin myös metsästystä. Josta syystä kotonamme on metsästyskoiria, joiden kanssa harrastan edelleen luonnossa liikkumista.

Kalastusharrastus on monipuolista, niin verkkokalastusta talvella ja kesällä kuin heittokalastusta ja uistelua. Myös musiikki on lähellä sydäntä. Pidän artistien keikoilla käynnistä. Olen hyvin itsenäisesti pärjäävä mies, tarvitsen avustajaa lähinnä opastukseen, kun liikun kodin ulkopuolella. Avustus ajoittuu niin arkeen kuin viikonloppuihin päiväs- ja ilta-aikaan.

Avustajan tulisi olla ulkoilua ja säätä pelkäämätön, suhteellisen hyvä kuntoinen. Hänen tulisi olla varustettu hyvällä huumorin- ja tilannetajulla. Lisäksi avustajalla olisi hyvä olla ajokortti. Avustaja ei voi olla allerginen koirille, eikä pelätä koiria.

Henkilökohtainen apu on järjestetty työnantajamallilla, työsuhde muodostuu työnantajan ja avustajan välille.
YhteystiedotSiun Soten avustajakeskus, työnantajamallin neuvonta ja ohjaus.
CV:t ja yhteydenotot osoitteeseen avustajakeskus@siunsote.fi.
Työpaikan osoite83500 OUTOKUMPU
Palkkaus10,92 e/h
Työ alkaa01.11.2020
Työaikamuu osa-aikatyö, enintäään 30h/kuukaudessa
Työn kestoyli 12 kuukautta
Ilmoitus jätetty22.10.2020
Ilmoitusnumero10496991

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

44 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin