Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Rekrykoulutus: Nuohooja/kevytyrittäjä

Seppälän Tiili Oy Turku

NUOHOOJAN REKRYKOULUTUS 5.10.2020-29.1.2021

Koulutuksen tavoitteena on, että rekrykoulutuksen suorittaneella on valmiudet nuohota tulisijat ja savuhormit hyvää kädentaitoa osoittaen tehokkaasti, oikein ja siististi. Koulutuksen tavoitteena on valmistaa opiskelijoita Tiilerin kanssa yhteistyössä toimiviksi, itsenäisiksi kevytyrittäjiksi franchising-mallilla. Kevytyrittäjät saavat tuekseen Tiilerin vahvan brändin ja tuen, jonka avulla alanvaihtajakin onnistuu!

Koulutus alkaa lokakuussa 2020 ja se järjestetään yhteistyössä Tiileri Oy:n ja TE-palvelujen kanssa ja tavoitteena on solmia työsuhde koulutusjakson päätteeksi. Myöhemmin ammatissa työskentelyn ja osaamisesi karttuessa voi suorittaa nuohoojan ammattitutkinnon loppuun oppisopimuksella alalla työskentelyn ohessa.

Kohderyhmänä ovat työttömät ja työttömyysuhan alaiset henkilöt sekä henkilöt, joilla on TE-toimiston toteama koulutustarve.
Alalla toimiminen edellyttää hakijalta hyviä asiakaspalvelutaitoja, oma-aloitteisuutta, kykyä työskennellä itsenäisesti ja ryhmässä, sekä mukautumiskykyä vaihtuviin työolosuhteisiin. Toivomme sinulta vähintään B-luokan ajokorttia. Koulutus sopii myös maahanmuuttajille, joiden suomen kielen osaaminen on vähintään tasolla B2.2. Arvostamme hakijoissa yritteliästä asennetta.

Koulutuksen sisältö

- Tulisijojen - ja savuhormien nuohous
- Palo- ja asumisturvallisuuden tarkkaileminen
- IV- koneiden huoltaminen
- Ilmanvaihtojärjestelmien puhdistaminen
- Lämpöpumppujen huolto
- Yrittäjyys-opinnot, franchising-mallinen toiminta Tiilerin tuella
- Tulityö- ja Työturvallisuuskortti, sekä henkilönostin koulutus

Koulutuksessa korostetaan turvallista kattotyöskentelyä sekä asiakaspalvelua.

Valinnat suoritetaan hakemusten ja haastattelujen perusteella. Koulutukseen sisältyy lähiopetusta, ohjattua etäopiskelua sekä työssäoppimista. Lähiopetus toteutetaan arkipäivisin klo 7.30 - 14.00.
Työelämässä tapahtuva työssäoppimisjakso suoritetaan Tiilerin yhteistyöyritysten työssäoppimispaikoissa. Yrityksissä ja työmailla noudatetaan työssäoppimispaikan työaikoja. Työssäoppimisjakso edellyttää liikkumista pääkaupunkiseudulla. Ryhmän koko on alustavasti 20 opiskelijaa.

Valintaperusteet
Opiskelijalla tulee olla hyvä fyysinen kunto, ei allergioita eikä korkeanpaikan kammoa. Suomen kielen taidot tulee olla tasoa B1.1. Opiskelijalla tulee olla työelämävalmiudet ja kyky työskennellä niin itsenäisesti kuin osana työryhmää.

Koulutuspaikka
Taitotalo, Valimotie 8, Pitäjänmäki, Helsinki.

Koulutukseen haetaan sähköisellä hakulomakkeella www.te-palvelut.fi
Koulutuksen numero on 693604.
Linkki koulutushakuun: https://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/693604?searchPhrase=693604&&&announced=0&sort=1

Työvoimakoulutus on opiskelijalle maksutonta.

Lisätietoja saat
Taitotalo
koulutusasiantuntija Heidi Vehanen-Lindholm
p. 050 4533660
heidi.vehanen@taitotalo.fi

Asiakaspalvelu ma-to klo 8-15 ja pe 8 - 14
p. 010 80 80 90
asiakaspalvelu@taitotalo.fi

Lisätietoja hakeutumisesta sekä taloudellisista tuista antaa Koulutusneuvonta p. 0295 020 702, koulutusneuvonta@te-toimisto.fi

Voit seurata valinnan etenemistä www.te-palvelut.fi Oma asiointi- verkkopalvelun kautta.

Kurssihakemus on sitova, sitä ei voi perua ilman pätevää syytä.
WWW-osoitehttp://www.tiileri.fi
Työpaikan osoiteKoulutuspaikka Taitotalo, Helsinki, 20100 TURKU
Työ alkaaKoulutus alkaa 5.10.2020
Työaikakokoaikatyö
Työn kesto1 - 3 kk, Koulutus päättyy 29.1.2021
Haku päättyy11.09.2020
Ilmoitus jätetty22.06.2020
Ilmoitusnumero10381654

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

51 päivää sitten

Hae työpaikkaa
Takaisin