Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Oikotie yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Aluemyyntipäällikkö

Tietopalvelu Group Oy Kajaani

Tietopalvelun tarina:
Kukapa olisi arvannut miten kauaskantoisen nimen yritys keksi itselleen vuonna 1983, kun perustajat ristivät sen Tietopalveluksi - tai siis Hämeen Tietopalveluksi, koska toimittiin Kanta-Hämeessä. Jo tuolloin oli oivallettu jotakin olennaista tästä alasta: Kysymys ei ole ensisijaisesti toimistolaitteista sinänsä vaan siitä, miten ne voivat palvella asiakkaita helpottamalla, tehostamalla ja turvaamalla niiden toimintaa.
Vaikka teknologinen murros on ollut valtava, ei tämä perusidea ole vuosikymmenten saatossa muuttunut mihinkään. Tietopalvelu Group on edelleen yritys, jonka ansaitsee olemassaolonsa aina auttamalla asiantuntemuksellaan asiakkaitaan kehittämään omaa toimintaansa Tietopalvelun tarjoaman teknologian ja palvelujen avulla.
Jotakin olemme tehneet oikein, koska yritys on onnistunut laajentumaan valtakunnalliseksi toimijaksi, johon luottavat yhä useammat niin julkisen kuin yksityisen puolen toimijatkin - suurista pieniin asti.
Meillä myyjän tehtäviin kuuluu ensisijaisesti:
Vastata alueensa sekä muiden lähialueiden myynnistä
B to B toimistotekniikan myyntityötä
Toimia nykyisten asiakkaiden yhdyshenkilönä sekä uusi asiakashankinta
Sinulta odotetaan:
Positiivista elämänasennetta
Sosiaalisia kanssakäymistaitoja
Ahkeruutta ja oma-aloitteisuutta
Sujuvaa Suomen kielen taitoa ja B-ajokorttia
Jonkin verran myyntikokemusta ja paloa myyntityöhön
Mitä Tietopalvelu tarjoaa sinulle:
Kilpailukykyisen palkan pohja+provisio - ei ylärajaa ansainnalle
Tilaisuuden päästä kehittämään murroksessa olevaa toimialaa
Monipuolisen myyntiroolin, joka tarjoaa haasteita ja kehittymismahdollisuuksia
Jatkuvat koulutukset ja tuen osaamisesi kehittymiseksi
Mukavat kollegat
mm. Lounas- ja virike-edut

Ota yhteyttä, niin keskustellaan tarkemmin. Valitut henkilö perehdytetään tehtävään, joten alan aiempi koulutus ei ole välttämätöntä.
WWW-osoitehttp://tietopalvelu.com
YhteystiedotJarkko Mettala, 040-7155454, jarkko.mettala@tietopalvelu.com
Työpaikan osoite87500 KAJAANI
Palkkauspohjapalkka + provisio
Työ alkaaSopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta
Haku päättyy30.10.2020 klo 09:00
Jätä hakemusjarkko.mettala@tietopalvelu.com
Ilmoitus jätetty21.09.2020
Ilmoitusnumero10465138
Työnantajan viiteAluemyyntipäälikkö

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

37 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin