Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Oikotie yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Nuoriso-ohjaaja

Turun kaupunki Turku

Turun kaupungin vapaa-aikatoimialan nuorisopalvelut hakee nuoriso-ohjaajaa. Nuoriso-ohjaajan ensisijainen tehtävä on alueellinen nuorisotyö monitoimitilassa sekä nuorisopalveluiden muuhun avoimeen toimintaan osallistuvien lasten ja nuorten ohjaaminen. Lisäksi nuoriso-ohjaaja työskentelee pienryhmätoiminnassa, retkillä, leireillä, erilaisissa tapahtumissa sekä liikkuvassa nuorisotyössä. Työtehtäviin kuuluu nuorten osallistamista, neuvontaa, toiminnan suunnittelua ja raportointia sekä yhteistyötä muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kanssa. Työ sisältää ensisijaisesti ilta- ja viikonlopputyötä.

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva vähintään ammatillinen perustutkinto tai ammatti- tai erikoisammattitutkinto sekä hyvä tehtävään soveltuva työkokemus

Tehtävässä menestyminen edellyttää nuorisotyön tuntemusta, hyvää nuoren kohtaamisen taitoa, suunnitelmallisuutta, oma-aloitteisuutta ja hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja.

Tehtävään valitun on toimitettava rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Laki lasten kanssa työskentelystä.

Nuoriso-ohjaajan tehtävässä on eduksi nuorisotyön erilaisten toimintaympäristöjen ja jatkuvasti kehittyvien digitalisten medioiden tuntemus ja osaaminen.

Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.
WWW-osoitehttp://www.turku.fi
YhteystiedotIlpo Virtanen p. 050 5546139
Työpaikan osoiteTurku, 20100 TURKU
Palkkaus2 244,88 €/kk
Työ alkaa17.05.2021, Työ päättyy 31.12.2021
Työaikakokoaikatyö
Työn kesto6 - 12 kk
Haku päättyy18.05.2021 klo 15:00
Jätä hakemushttp://www.kuntarekry.fi/tyoavain/TKU00-44-100-21/fi_FI
Ilmoitus jätetty03.05.2021
Ilmoitusnumero10734093
Työnantajan viiteTKU00-44-100-21

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

15 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin