Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Oikotie yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Asiantuntija, HoReCa- ja palvelualan tiimi

Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Helsinki

TYÖPAIKAN ESITTELY
Uudenmaan TE-toimisto on työ- ja elinkeinopalveluja järjestävä ja tuottava valtion viranomainen. TE-palveluissa tuetaan työnhakijoiden nopeaa työllistymistä, parannetaan osaavan työvoiman saatavuutta ja turvataan yritysten toimintaedellytyksiä.

Uudenmaan TE-toimisto on suurin 15:sta alueellisesti toimivasta TE-toimistosta, jotka tarjoavat TE-palveluita omalla toiminta-alueellaan. Uudenmaan TE-toimistossa työskentelee noin 1 000 alansa ammattilaista. Meiltä löytyy vahva asiantuntemus työmarkkinoista sekä työnhakijoiden että työnantajien tukemisen mahdollisuuksista. Lisäksi toimistossamme on mielenkiintoisia tehtäviä muun muassa johtamisen, lakipalvelujen ja viestinnän parissa. Tarjoamme yhteiskunnallisesti merkittäviä tehtäviä, joissa pääset tarkastelemaan näköalapaikalta Uudenmaan työmarkkinatilannetta. Olemme uusiin ajatuksiin kannustava työyhteisö ja teemme päivittäistä työtämme arvojemme kautta: luottamus, yhteistyö, rohkeus ja ammatillisuus.
Työpaikan tiedot: Uudenmaan TE-toimisto Antinkatu 1 00100 HELSINKI

TEHTÄVÄN KUVAUS
Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston yritys- ja rekrytointipalveluissa on haettavana asiantuntijan määräaikainen virka ajalle 3.5.2021-31.12.2022. Tehtävä sijoittuu Helsinkiin yritys- ja rekrytointipalveluiden vastuualueelle osaksi uutta alueellista HoReCa- ja palvelualan tiimiä.

Tässä tehtävässä asiantuntija työskentelee osana 15-20 henkilön tiimiä. Työ painottuu erityisesti HoReCa- ja palvelualan asiakkaiden henkilöasiakaspalveluun, jossa tehtävänä on työnhakija-asiakkaiden palveluprosessin käynnistäminen, palvelutarpeen tunnistaminen ja osaamisen kartoittaminen. Henkilöasiakaspalveluun kuuluu oleellisena osana myös työn välittäminen, työnhakijan omatoimisen työnhaun tukeminen, infopalvelut, ryhmäpalvelut, työttömyysturva-asiat sekä asiakkaiden ohjaaminen sähköisten palvelujen käyttöön. Tehtävä tulee sisältämään myös yritysten kontaktointia ja yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä.

Asiantuntijan tehtävänä on välittää työtä ja tukea työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Asiantuntija rakentaa työllistymissuunnitelman yhdessä asiakkaan kanssa ja tukee suunnitelmallisen ja yksilöidyn palveluketjun onnistumista. Hän myös tarjoaa TE-palveluja laaja-alaisesti ja monikanavaisesti esimerkiksi puhelimitse, verkon välityksellä ja myöhemmin myös kasvokkain. Tehtäviin kuuluu myös työnantajien, kuntien ja palveluntarjoajien kanssa tehtävä verkostoyhteistyö ja yritysasiakkaiden palvelu. Tehtävä voi sisältää satunnaista matkustamista Uudenmaan sisällä esimerkiksi työnantajakäyntien muodossa.

Uudenmaan TE-toimistossa 1.1.2021 tapahtuneen organisaatiouudistuksen myötä Uudenmaan TE-toimiston palvelurakenne on muuttunut. Muutos saattaa osaltaan vaikuttaa tämän tehtävänkuvan sisältöön. Tässä tehtävässä asiantuntijalla onkin loistava mahdollisuus olla mukana kehittämässä työtä ja työn prosesseja!

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen työnkuvan lisäksi hyvän yhteishengen ja mahdollisuudet kehittyä ja edetä ammatillisesti. Tässä tehtävässä saat tueksesi mukavan ja tukena olevan työyhteisön, jossa pääset kehittämään omaa ammattitaitoasi kannustavassa ilmapiirissä. Työ on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävää luoden myös erinomaisen kuvan Uudenmaan työllisyystilanteeseen. Meillä asiantuntijoiden työ on vahvasti yhdessäohjautuvaa, jossa jokainen pääsee vaikuttamaan oman työn organisointiin ja päivien rytmittämiseen. Hae siis rohkeasti mukaan vain!

VAATIMUKSET
Odotamme sinulta hakijana:

- Vähintään alempaa korkeakoulututkintoa tai muuta soveltuvaa koulutusta
- Aiempaa vahvaa työkokemusta ohjaavasta asiakaspalvelutyöstä
- Erinomaisia asiakaspalvelu-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, joustavuutta, valmiutta kohdata muutoksia ja kykyä johtaa omaa työtään asiantuntijana.
- Hyvää esiintymiskykyä, paineensietokykyä ja työyhteisötaitoja
- Sitoutumista ja vahvaa kiinnostusta tehtävään sekä hyviä työnhakutaitoja
- Hyviä tiedonhankintataitoja ja kehittämismyönteistä työotetta.

Luemme eduksi ajankohtaisen kokemuksen TE-toimiston tehtävistä, näkemyksen HoReCa- ja palvelualan toimialoista sekä näkemyksen näiden alojen tämänhetkisestä työmarkkinatilanteesta. Lisäksi taito ohjata hakijaa rekrytointiprosessissa luetaan eduksi.
Tehtävässä tarvitaan sujuvaa suomen ja englannin kielen osaamista sekä vähintään tyydyttävää ruotsin osaamista. Muu kielitaito luetaan eduksi.

Palkkaus määräytyy TE-hallinnon palkkausjärjestelmän vaativuustason T04a -T05 mukaisesti, riippuen kielipisteistä.

Tehtäväkohtainen palkanosa on 2 236,61 - 2333,14 euroa/kk, minkä lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa, joka voi olla enimmillään 45 % tehtäväkohtaisesta palkasta. Uudella henkilöllä suoriutumiseen perustuva palkanosa määrittyy tyypillisesti välille 15,75 - 19,00 %.
Henkilöstön jatkuva osaamisen kehittäminen ja työhyvinvointi ovat meille tärkeitä asioita ja panostamme uusien työntekijöidemme perehdytykseen. Etätyö helpottaa työn ja vapaa-ajan tasapainon säilyttämistä.

Lisäksi meillä on käytössä työnantajan tukema lounas-, kulttuuri- ja liikuntaetu sekä työterveyshuolto.

Virkavapaan sijaisuus tai sopimuksen mukaan
Liukuva työaika
Määräaikainen (yli 12 kk). Koeaika 4 kk
Virka on viraston yhteinen.
Haastattelut järjestetään 26-27.4 Microsoft Teamsin välityksellä.
ID: 32-486-2021
YhteystiedotJukka Viita (Jätäthän mahdollisen soittopyynnön sähköpostitse) , Palveluesimies, 0295 040 356, jukka.viita@te-toimisto.fi
Työpaikan osoite00100 HELSINKI
Työ alkaa03.05.2021, tai sopimuksen mukaan
Työaikakokoaikatyö
Työn kestoyli 12 kuukautta, Määräaikainen.
Haku päättyy21.04.2021 klo 16:15
Jätä hakemusVoit hakea työpaikkaa myös toimittamalla hakemuksesi alla olevaan osoitteeseen. Mainitse ilmoituksen ID hakemuksessa ja kirjekuoressa.
Postitse: KEHA kirjaamo PL 1000 50101 MIKKELI
Hakulomakkeen WWW-osoitehttps://haku.valtiolle.fi/Public/Apply.aspx?guidAssignment=13476984-a367-4c38-80e1-8ce0804b3e4d&publishCode=TE
Ilmoitus jätetty08.04.2021
Ilmoitusnumero10693729
Työnantajan viite79032

Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto

3 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin