Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Hankepäällikkö (ylitarkastaja)

Valtio Valtimo

Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia sekä toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen maailman hyväksi. Ulkoministeriö ja sen alainen edustustoverkko ulkomailla palvelevat suomalaisia, suomalaista talouselämää ja yhteiskuntaa, valtion johtoa sekä eduskuntaa.

Suomen edustustot palveluineen ovat koko suomalaisen yhteiskunnan ja kaikkien suomalaisten käytettävissä. Eri maissa sijaitsevien suurlähetystöjen, konsulaattien ja muiden toimipisteiden lisäksi Suomella on edustustoja kansainvälisissä järjestöissä, esimerkiksi YK:ssa. Työn kirjo ulottuu valtioiden välisten suhteiden hoidosta yksittäisten kansalaisten avustamiseen.

Tehtävän kesto: Määräaikainen, tehtävä alkaa 1.5.2020, 1.5. 2020 alkaen tai sopimuksen. Päättyy 31.12.2020.
Määräaikaisuuden syy: Tehtävä täytetään rekrytoinnin vuoksi määräajaksi 31.12.2020 asti tai kunnes rekrytointi on päättynyt.
Työaikamuoto: Virastotyöaika
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Hakuaika päättyy: 5.4.2020  23:59
Virka on viraston yhteinen.

Työpaikan tiedot: Ulkoministeriö, Laivastokatu 22, PL 176, 00023 Valtioneuvosto

Viran/tehtävän kuvaus:

Ulkoministeriö hakee hankepäällikköä (ylitarkastajan virkanimike) määräaikaiseen virkaan 1.5. 2020 alkaen tai sopimuksen mukaan kiinteistö- ja hankintapalveluyksikköön (HAL-60).
Tehtävänä on ulkoministeriön hallinnoimien ulkomaan edustustojen toimitiloihin ja virka-asuntoihin kohdistuvien erilaisten talonrakennushankkeiden teettäminen. Tyypillisiä hankkeita ovat perusparannukset valtion omistamissa kiinteistöissä, sekä tilojen vaihtamisen yhteydessä tehtävät muutostyöt.

Hankepäällikön keskeisimmät tehtävät ovat:

• Vastata rakennuttajan edustajana kohteesta tehtävän tarveselvitysten perusteella tarvittavien korjaustoimenpiteiden hankkeistamisesta
• Toimia hankkeiden suunnittelu- ja toteutusvaiheissa tiiviissä yhteistyössä sidosryhmien kanssa.
• Osallistua kiinteistöhankintojen kategoriahallintaan ja vastata hankkeisiin liittyvien hankintojen suunnittelusta ja kilpailuttamisesta yhdessä hankintapalveluryhmän kanssa
• Muodostaa hankkeen toteuttamiseksi tarvittavan projektiorganisaation ja vastata hankkeen rakennusvaiheen aikana hankkeen johtamisesta
• Osallistua kiinteistöjen ylläpidon kehittämiseen ja toimia asiantuntijana ylläpitoon ja tilojen käyttöön liittyvissä kysymyksissä.

Säädetyt kelpoisuusvaatimukset:

Hakijoilta edellytetään ylempää korkeakoulututkintoa sekä perehtyneisyyttä virkaan kuuluviin tehtäviin.
Kielitaidon osalta edellytetään erinomaista suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä vähintään tyydyttävää ruotsin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Tehtävän hoitamisessa tarvitaan lisäksi hyvää englannin kielen taitoa.
Virkaan voidaan nimittää vain Suomen kansalainen.
Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

Kielitaito tulee osoittaa ensisijaisesti asetuksessa 481/2003 mainitulla tavalla (esim. valtionhallinnon kielitutkinnot, kielitaidon osoittaminen yleisillä kielitutkinnoilla tai kielitaidon osoittaminen opintojen yhteydessä).

Suomi Erinomainen Erinomainen Erinomainen
Ruotsi Tyydyttävä Tyydyttävä Tyydyttävä

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Lähde: valtio.fi

11 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin