Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Tulorekisterin ilmoitusvalvoja, 5 paikkaa, Helsinki

Valtio Helsinki

Verohallinnossa teet työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi monipuolisissa yhteistyöverkostoissa ja projekteissa. Olet arvostettu jäsen uudistuvassa asiantuntijaorganisaatiossa, jossa sinua kannustetaan kehittymään. Sinuun luotetaan ja osaamistasi arvostetaan.

Arvostamme työntekijöissämme luovia ongelmanratkaisutaitoja, kykyä muuttua ja oppia uutta, itseohjautuvuutta ja itsensä johtamista, yhteistyö-, verkostoitumis– ja asiakaspalvelutaitoja, hyvää tiedonhallintaa ja kokonaisuuksien hahmottamista. Haluamme auttaa myös sinua kehittämään näitä puolia itsessäsi.

Verohallintoon vuoden 2018 alussa perustettu Tulorekisteriyksikkö toimii kansallisen tulorekisterin rekisterinpitäjänä ja vastuuviranomaisena. Tulorekisteri on vuonna 2019 käyttöön otettava kansallinen sähköinen tietokanta. Se sisältää työnantajien ja muiden suorituksenmaksajien maksamat palkka-, eläke- ja etuustiedot yksilötasolla. Rekisterin tietoja hyödyntävät mm. Verohallinto, työeläkelaitokset ja Kela.

Tehtävän kesto: Määräaikainen, tehtävä alkaa 1.6.2019, tai sopimuksen mukaan. Päättyy 31.12.2019.
Määräaikaisuuden syy: tehtävien väliaikainen järjestäminen
Työaikamuoto: Virastotyöaika
Työpaikkojen lukumäärä: 5
Hakuaika päättyy: 29.4.2019  16:15
Virka on viraston yhteinen.

Työpaikan tiedot: Verohallinto, Lintulahdenkuja 10, 00500 Helsinki

Viran/tehtävän kuvaus:

Tulorekisterin ilmoitusvalvojana ylläpidät tulorekisterin asiakasrekisterin tietoja, valvot tulorekisteriin vastaanotettavia tulotietoja sekä käsittelet tietojen jakamiseen liittyviä tietolupa-asioita ja tulorekisterin käyttämiseen liittyviä sopimusasioita. Keskeisiin tehtäviisi kuuluu myös tulorekisteriin liittyvä asiakasohjaus puhelin- ja chat-palveluissa. Pääset myös kouluttamaan sekä osallistumaan tulorekisterin kehitystyöhön.

Ilmoitusvalvojana hallitset tulorekisteriin liittyvät prosessit, ymmärrät tulorekisterin vaikutukset eri asiakasryhmien prosesseihin sekä teet itsenäisesti tulorekisterin prosesseihin liittyviä päätöksiä. Lisäksi teet tiivistä yhteistyötä sisäisten ja ulkoisten sidosryhmien kanssa. Tehtäväsi sisältävät tulorekisterin toimintaan liittyvän lainsäädännön soveltamista.

Työskennellessäsi Tulorekisteriyksikössä pääset kehittymään ilmoitusvalvonnan ja asiakaspalvelun ammattilaisena monien erilaisten asiakasryhmien neuvonnassa uuden tietojärjestelmän käyttöönoton alkumetreillä. Energisen työyhteisömme lisäksi tarjoamme sinulle työsuhde-etuja joustavan työajan, etätöiden, liikunnan, kulttuurin, työmatkan ja lounaan saralla.

Luemme eduksi verotuksen sekä erilaisten sosiaalietuuksien tuntemuksen.

Säädetyt kelpoisuusvaatimukset:

Kelpoisuusehtona valittavalta henkilöltä edellytetään suomen tai ruotsin kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. (Valtioneuvoston asetus Verohallinnon virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta (1052/2009) 2.1 §).

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Lähde: valtio.fi

7 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin