Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, Sanoma yhteistyökumppaneineen käyttää evästeitä. Jatkamalla lukemista hyväksyt evästeet. Lisätietoja
Takaisin

Veroasiantuntija, valmisteverotuksen verovalvontatehtävät

Valtio Valtimo

Verohallinnossa teet työtä suomalaisen yhteiskunnan hyväksi monipuolisissa yhteistyöverkostoissa ja projekteissa. Olet
arvostettu jäsen uudistuvassa asiantuntijaorganisaatiossa, jossa sinua kannustetaan kehittymään. Sinuun luotetaan ja
osaamistasi arvostetaan.

Arvostamme työntekijöissämme luovia ongelmanratkaisutaitoja, kykyä muuttua ja oppia uutta, itseohjautuvuutta ja itsensä
johtamista, yhteistyö-, verkostoitumis – ja asiakaspalvelutaitoja, hyvää tiedonhallintaa ja kokonaisuuksien hahmottamista. Haluamme auttaa myös sinua kehittämään näitä puolia itsessäsi.

Konserniverokeskus (KOVE) on osa valtakunnallista Yritysverotusyksikköä. Vastaamme kansainvälistä toimintaa harjoittavien konsernien sekä maan suurimpien yritysten ohjauksesta ja verovalvonnasta sekä verotarkastuksista. Konserniverokeskus sijaitsee Helsingissä ja palveluksessamme on noin 170 verotuksen ammattilaista. Työskentelemme tiiviisti asiakasrajapinnassa painottaen toiminnassamme riskilähtöisyyttä ja reaaliaikaisuutta.

Tehtävän kesto: Vakinainen, tehtävä alkaa 1.10.2019, tai sopimuksen mukaan.
Työaikamuoto: Virastotyöaika
Työpaikkojen lukumäärä: 1
Hakuaika päättyy: 23.9.2019  16:15
Virka on viraston yhteinen.

Työpaikan tiedot: Konserniverokeskus, Vääksyntie 4, 00510 Helsinki

Viran/tehtävän kuvaus:

Mitä odotamme sinulta?

Onko sinulla kokemusta valmisteverotukseen liittyvistä tehtävistä? Oletko oma-aloitteinen ja ratkaisukeskeinen? Omaatko hyvät vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot?

Pääset mukaan seuraaviin tehtäviin:

•tekemään monipuolisesti yritysten valmisteverotuksen ennakoivan ohjauksen ja verovalvonnan tehtäviä
•osallistumaan erilaisiin kehittämistehtäviin

Mikä tekee veroasiantuntijan työstä tärkeää?

Kun työskentelet Verohallinnossa veroasiantuntijan tehtävässä pääset vaikuttamaan siihen, että yritykset osaavat huolehtia verotukseen liittyvät asiat oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Yhdessä varmistamme sen, että verotulot tulevat kerätyiksi mahdollisimman kattavasti hyvinvointiyhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseen.

Säädetyt kelpoisuusvaatimukset:

Kelpoisuusehtona valittavalta henkilöltä edellytetään suomen tai ruotsin kielen hyvää suullista ja kirjallista taitoa. (Valtioneuvoston asetus Verohallinnon virkamiehiltä vaadittavasta kielitaidosta (1052/2009) 2.1 §).

Virkaan tai tehtävään valittavasta henkilöstä voidaan tehdä hakijan suostumuksella henkilöturvallisuusselvitys (Turvallisuusselvityslaki 726/2014). Turvallisuusselvitysmenettelystä ja selvityksen kohteen oikeuksista löytyy tarkempia tietoja osoitteessa www.supo.fi.

Lähde: valtio.fi

10 päivää sitten

Hae työpaikkaa

Katso myös nämä paikat:

Takaisin